maanantai 1. syyskuuta 2008

Avautumista ja haavekuvia

Tänään tuli jälleen uusi koodi joka pitäisi opetella ulkoa. Etuoveen oli ilmestynyt elektroninen koodilukko ja minulla ei ollut aavistustakaan mikä sen oikea koodi. Asiasta oli tullut tiedote viime perjantaina, mutta enpä ollut sitä lukemassa ja siksi olin hetken aikaa ihmeissäni. Tajusinpa kuitenkin kokeilla avainta ja hyvin se aukesi ja nyt tiedotetta lukiessani selvisi, että avaimella se aukeaa tulevaisuudessakin. Tympii vain pikkuisen tämä koodien jatkuva tulviminen, en edes muista montako koodia minun pitäisi muistaa ulkoa selviytyäkseni tässä maailmassa.

Linnustuskausi alkoi parisen viikkoa sitten ja en ole käynyt kertaakaan linnustamassa. Itse asiassa koko asia on niin jäissä, että koko homma taitaa jäädä tältä vuodelta väliin. Tosin ei siinä olisi mitään uutta kun kerran en ole käynyt haulikon kanssa ulkoilemassa vuosikausiin. Kaikki riippuu siitä veneen puuttumisesta, en yksinkertaisesti pääse millekkään kallionluodolle piileskelemään ja houkuttelemaan merilintuja ampumaetäisyydelle. Haitanneeko tuo kuitenkaan. Veri ei vedä niin kovasti merelle, että oikeasti tekisin asian eteen mitään. Uskon nimittäin aika vahvasti siihen, että jos jotain oikeasti haluaa niin sen kyllä saa toteutumaan.

Tällä hetkellä tuo merilinnustus ei kuitenkaan ole se tärkein prioriteetti. Ei edes top3:ssa, mutta olisihan se silti hauskaa. Käydä ulkona, tähyillä auringonlaskuun ja ampua haahkoja. Hitto.. nyt alkoi kuumottaa kun muistaa miten hauskaa se oikeasti on. Sitä paitsi, haahka on kaunis lintu ja maistuu hyvältä. Tästä seuraakin se, että on matkani Kauppahalliin tutkimaan löytyykö sieltä tummanpunaista haahkanlihaa. Nam!

Ei kommentteja: