tiistai 31. maaliskuuta 2009

Puutarhanhoitoa ja muita tarinoita

Tänään näkyi ensimmäiset elonmerkit uudessa yrttitarhassani. Istutin viime viikolla neljään eri ruukkuun persiljaa, oreganoa ja sitä palsami kukkaa ja jokaisessa ruukussa näkyi tänään elonmerkkejä. Yritin jopa ottaa niistä valokuvia, mutta ei ne oikein onnistuneet. Olosuhteet oli hieman huonot ja kuvattava kohde oli jokaisessa ruukussa noin millimetrin mittainen, joten en viitsi laittaa kuvia tähän. Kuvaan joskus uudestaan kun on enemmän näytettävää.

Tänään on sitten taas yksi viimeinen päivä, sillä huomenna pitäisi aloittaa uusi seikkailu. Saa nähdä mitä siitä seuraa, mutta yritetään ainakin. Tarkoitus on osoittaa vähän myös itselleni, etten minä aivan kädetön kaveri ole. Tai no, riippuu tietysti aihealueesta, mutta noin yleensä. Odotukset ovat joka tapauksessa jollakin tavalla korkeammalla kuin edellisessä paikassa.

Mistäköhän minä saisin uuden teltan? Kaupasta tietenkin, mutta ei ole aivan ensimmäisellä sijalla sillä minun hankintalistalla. Olen muistaakseni kirjoittanut asiasta jo aikaisemminkin, mutta nyt tarve on astetta konkreettisempi. Olen ajatellut käydä kesän aikana, ainakin kaksi kertaa retkeilemässä. Siis ihan teltan, repun ja vesipullon kanssa tapahtuvaa ulkoilua. Ajatuksissa on käydä tutustumassa ainakin Nuuksiossa ja mahdollisesti Teijossa. Kummastakin löytyy hyvin tietoa Metsähallituksen Luontoon.fi sivustolta.

Sattuneesta syystä tykkään matkustaa hyvin kevyesti ja joku tuollainen max. 2 hengen teltta voisi olla paikallaan. En ole hirveästi ehtinyt tutustua tämän päivän telttavalikoimaan, mutta Vaude Hogan Ultralight teltta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ei kovin painava ja juuri hädin tuskin kahdelle ihmiselle. Harkintaa harkintaa..

Ei kommentteja: