keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Turha teksti

En muista koska viimeksi olisin ollut sairaana, olen käytännössä aina terve ja siksi tämä flunssa tuntuu aika kamalalta. Nenä on tukossa ja ajatukset eivät oikein tahdo kulkea. Kuumetta minulla ei ole, koska en omista kuumemittaria. Ja vaikka omistaisinkin, ei se varmaankaan tilannetta muuttaisi. Pari edellistä yötä on tullut nukuttua aika huonosti ja sekin varmasti tuo osansa tähän olotilaan.

Katsoin eilen DVD:ltä Planeetta Maa sarjaa ja jäin miettimään, mitä asioita haluaisin nähdä. Siis sellaisia asioita ja kohteita joita tällä planeetalla on, eivätkä ole ihmisen tekemiä. Mitään kattavaa listaa en ole saanut aikaiseksi, mutta mieleen on noussut mm. jäävuori. Miltäköhän sellainen näyttäisi aivan oikeana?

Toisena tuli mieleeni luola, siis ihan oikea luola, eikä mikään lyhyt syvennyt kallion kolossa. Suomen kallioperä on pitkälle graniittia ja useampikin jääkausi on pitänyt huolen siitä, että luonnollisia luolia ei juuri ole. Pitäisi päästä jonnekin kauemmas katsomaan ihan oikeaa luolaa. Kaiketi siinä on jotain mikä puhuttelee uteliaisuuttani, käydä kurkistamassa kivenkoloon.

Kivinen juttu on kolmaskin kohde. Kuinka moni on joskus käynyt ihan oikealla vuorella? Minä en ole. Ellei sitten mukaan lasketa tulivuorta ja sitä en oikein osaa tässä tehdä. Lähin kosketus vuoristoon on lentokoneen ikkunasta, eikä se riittänyt.

Onhan noita muitakin, mutta on kaiketi parasta etten rupea suurempaa listaa niistä kirjoittamaan. Yritän oikeastaan saada vain aikani kulumaan. On hieman tylsä päivä tänään.

2 kommenttia:

Chrissie kirjoitti...

Kyllä minusta tulivuori on vuori siinä kuin mikä tahansa "oikea" vuorikin. Maankuori muovaa maisemansa, sylki vuori laavaa sitten tahi ei.

Pikaista paranemista!

Seppó kirjoitti...

Kiitos, kyllä tämä tästä.