Olen seurannut huvittuneena tämän kesän naisten muotia, se ei oikeastaan poikkea mitenkään suuresti aikaisemmista vuosista. Kevyttä ja paljastavaa, sitä se on aina ollut, mutta tämän vuoden muodissa on yksi hassu piirre. Siihen kuuluu mustat trikoohousut tai miksi niitä nyt kutsutaan. Sellaiset ohuet ja vartalonmyötäiset, yleensä puolisääreen ulottuvat mustat housut.
En tiedä mistä viimeisin villitys on peräisin, uskoisin niiden olevan kohtuullisen lämpimät, mutta hassulta ne silti näyttävät. Aivan kuin suurimmalla osalla nuorista naisista olisi minihame ja niiden alla mustat Black Horsen kalsongit. Siis sellaiset pitkät miesten alushousut. Oikeastaan aika hullunkurista kun asiaa ajattelee, mutta ihan ymmärrettävää, eiväthän nuoret naiset koskaan käytännössä näe tuollaisia housuja.
Mies pukeutuu lyhyisiin alushousuihin talvipakkasella ihan vain sen varalta, että olisi mahdollisuus näyttää ne nuorelle naiselle. Pitkiä alushousuja käytetään silloin kun kukaan ei ole niitä näkemässä, ei ainakaan naispuolinen osapuoli. Oli miten oli, puuttuisin kyllä asiaan jos lähipiirissäni tuollaiset pöksyt olisivat muotia. Onneksi eivät ole.
**
Päivän kysymys, mikä minusta olisi tullut täydellisessä maailmassa nykyisen sijasta?
maanantai 29. kesäkuuta 2009
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Reikäpäät ja muut typerät ajatukset
Kummallinen elämä ja olen hieman hämmentynyt tilanteesta, vaikka se on kovin yksinkertainen. Kuinka mahduttaa kaksi ihmistä yhden ihmisen kotiin? Periaatteessa kovin helposti, mutta käytännössä siinä on kaikenlaista typerää. Ei mennä syvemmälle, sillä se ei oikeastaan tähän enempää kuulu.
Pitäisi taas keksiä jotain suurempaa tavoitetta ja keinoja pyrkiä sitä kohti. Elämän kiitoradalla on tällä hetkellä ohitus käynnissä ja pyrin hiljentämään viikonloppujen kohdalla. Viikot saavat jäädä taaksen mahdollisimman nopeasti, varsinkin kun tulevana viikonloppuna on tarkoitus suunnata taas kerran Lahden taakse. Suunnitelmissa kalastusta ja saunomista, mikä tietysti piristää aina pientä harmaata mieltä. Varsinkin kun tiedossa on todennäköisesti myös saalista.
Tämä viikko on kyllä muutenkin kohtuullisen aktiivinen. Parin päivän päästä on tarkoitus käydä tutustumassa Ritz:iin. En ole aikaisemmin käynyt, mutta eiköhän sieltä löydy tasaista verkaa ja katkeraa juotavaa. Mukaan mahtuu kaikenlaista pientä, mutta hittojako ne tänne kuuluvat. Tämän ei ole tarkoitus olla mikään päiväkalenteri.
Haluaisin kommentoida niin monta, ihan oikeasti järkevää asiaa, mutta tunnen sen niin turhaksi. Miten yksi ääni voi herättää ihmiskuntaa tai pienemmässä mittakaavassa edes yhtä kansaa. Todennäköisesti ei mitenkään ja siksi olen hiljaa. Kotimaassa vallitseva poliittinen kulttuuri on syvältä, enkä usko siihen oikeastaan himpun vertaa. Olisi kohteliasta myöntää olevansa idiootti ja erota. Sääli vain, että tämä pesusoikko kellahtaa ympäri, jos kaikki reikäpäät työnnetään laidan yli.
Olen viime päivänä käynyt tavallista ahkerammin lentokentällä. Osittain omaa typeryyttäni, mutta myös ihan asian takia. Onhan se omalla tavallaan pieni ja herttainen paikka, mutta ei se minusta maailman parhaiden listalle mahtuisi. Siellä on aivan liikaa kävelemistä, eikä missään pysty kunnolla istumaan. Varsinkin nämä uudet rakenteet ovat puhtaasi pelkkää käytävää. Hemmetin rasittavaa vaeltaa eteenpäin istuinpaikkaa etsimässä. Sitä paitsi Helsinki-Vantaan kentältä puuttuu se tärkein asia. Siellä ei ole oikein missään paikkaa, jossa tavallinen talliainen pääsisi seuraamaan kiitoradan tapahtumia. Mikä muu lentokentällä on kiinnostavaa, kuin se nousukiito? Suunnitelmissani olisi lentokentän taivasbaari, jossa voi vain istua ja nauttia lentokoneista.
Kiva uutinen Espoosta. Sisältää arkeologiaa.
Pitäisi taas keksiä jotain suurempaa tavoitetta ja keinoja pyrkiä sitä kohti. Elämän kiitoradalla on tällä hetkellä ohitus käynnissä ja pyrin hiljentämään viikonloppujen kohdalla. Viikot saavat jäädä taaksen mahdollisimman nopeasti, varsinkin kun tulevana viikonloppuna on tarkoitus suunnata taas kerran Lahden taakse. Suunnitelmissa kalastusta ja saunomista, mikä tietysti piristää aina pientä harmaata mieltä. Varsinkin kun tiedossa on todennäköisesti myös saalista.
Tämä viikko on kyllä muutenkin kohtuullisen aktiivinen. Parin päivän päästä on tarkoitus käydä tutustumassa Ritz:iin. En ole aikaisemmin käynyt, mutta eiköhän sieltä löydy tasaista verkaa ja katkeraa juotavaa. Mukaan mahtuu kaikenlaista pientä, mutta hittojako ne tänne kuuluvat. Tämän ei ole tarkoitus olla mikään päiväkalenteri.
Haluaisin kommentoida niin monta, ihan oikeasti järkevää asiaa, mutta tunnen sen niin turhaksi. Miten yksi ääni voi herättää ihmiskuntaa tai pienemmässä mittakaavassa edes yhtä kansaa. Todennäköisesti ei mitenkään ja siksi olen hiljaa. Kotimaassa vallitseva poliittinen kulttuuri on syvältä, enkä usko siihen oikeastaan himpun vertaa. Olisi kohteliasta myöntää olevansa idiootti ja erota. Sääli vain, että tämä pesusoikko kellahtaa ympäri, jos kaikki reikäpäät työnnetään laidan yli.
Olen viime päivänä käynyt tavallista ahkerammin lentokentällä. Osittain omaa typeryyttäni, mutta myös ihan asian takia. Onhan se omalla tavallaan pieni ja herttainen paikka, mutta ei se minusta maailman parhaiden listalle mahtuisi. Siellä on aivan liikaa kävelemistä, eikä missään pysty kunnolla istumaan. Varsinkin nämä uudet rakenteet ovat puhtaasi pelkkää käytävää. Hemmetin rasittavaa vaeltaa eteenpäin istuinpaikkaa etsimässä. Sitä paitsi Helsinki-Vantaan kentältä puuttuu se tärkein asia. Siellä ei ole oikein missään paikkaa, jossa tavallinen talliainen pääsisi seuraamaan kiitoradan tapahtumia. Mikä muu lentokentällä on kiinnostavaa, kuin se nousukiito? Suunnitelmissani olisi lentokentän taivasbaari, jossa voi vain istua ja nauttia lentokoneista.
Kiva uutinen Espoosta. Sisältää arkeologiaa.
maanantai 22. kesäkuuta 2009
U21 kisat
Kisojen viimeinen kiinnostava ottelu. Suomi vs. Espanja on juniorikisojen viimeinen peli Suomelle, sillä voittoja ei ole tullut. Itse asiassa ei edes pisteitä, sillä kaksi peliä ei tuonut ensimmäistäkään voittoa. Ei edes tasapeliä, vaikka peli oli ajoittain todella kaunista ja tehokkaan oloista. Suomen peli on vain törmännyt siihen samaan kiveen kuin aina ennenkin, maalinteon vaikeuteen. Meille ei vain ole suotu maailman tason maalintekijöitä, siis sellaisia Inzaghi-tyyppistä saalistajaa.
Tietysti Suomelle on tällä hetkellä tulossa ainakin kaksi hyvää junioria, mutta he ovat silti vielä junioreita. Teemu Pukki on päässyt jo pelikentälle, mutta ei ole vielä missään mielessä kypsä pelaaja. Potenttiaalia tietysti on. Aivan kuten vieläkin nuoremmalla Lauri Dalla Vallella. Ehkä lähihistorian lupaavin maalintekijä, mikä tästä maasta on lähtenyt ulkomaille, mutta on vielä Pukkiakin nuorempi. Kolme vuotta ja hän tulee olemaan maajoukkueen vakiokalustoa.
Kolmas kiinnostava nimi on Berat Sadik, ei niinkään maalintekijän ominaisuudessa, mutta hyökkääjänä. Todella vakuuttava esitys Englantia vastaan ja tulee varmasti olemaan todella kova pelote hyökkäyksessä. Ominaisuuksia on kyllä kv-tason target hyökkääjäksi.
Muuten kokemuksena kisat ovat olleet onnistuneet. Olen tietysti pahoillani, että alkuperäinen ajatus kisamatkasta kariutui pahasti, mutta ehkä ensi kisoihin sitten. Muistaakseni niistä on ollut jotain alustavaa puhetta ystävä M:n kanssa.
Tietysti Suomelle on tällä hetkellä tulossa ainakin kaksi hyvää junioria, mutta he ovat silti vielä junioreita. Teemu Pukki on päässyt jo pelikentälle, mutta ei ole vielä missään mielessä kypsä pelaaja. Potenttiaalia tietysti on. Aivan kuten vieläkin nuoremmalla Lauri Dalla Vallella. Ehkä lähihistorian lupaavin maalintekijä, mikä tästä maasta on lähtenyt ulkomaille, mutta on vielä Pukkiakin nuorempi. Kolme vuotta ja hän tulee olemaan maajoukkueen vakiokalustoa.
Kolmas kiinnostava nimi on Berat Sadik, ei niinkään maalintekijän ominaisuudessa, mutta hyökkääjänä. Todella vakuuttava esitys Englantia vastaan ja tulee varmasti olemaan todella kova pelote hyökkäyksessä. Ominaisuuksia on kyllä kv-tason target hyökkääjäksi.
Muuten kokemuksena kisat ovat olleet onnistuneet. Olen tietysti pahoillani, että alkuperäinen ajatus kisamatkasta kariutui pahasti, mutta ehkä ensi kisoihin sitten. Muistaakseni niistä on ollut jotain alustavaa puhetta ystävä M:n kanssa.
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Midsummer menu
Todays menu:
- Salad with lettuce, spring onion, tomatoes and pumpkin seeds. Topped with cottage cheese.
- BBQ chiken, marinated with olive oil, ginger, soysauce, caper and chili sauce
- Spring potatoes cooked in a aluminion foil, with onion, tomatoes and butter.
- Fresh bread
- Champagne
Tasted good. 7/10 for the chiken and 9/10 for the potatoes.
- Salad with lettuce, spring onion, tomatoes and pumpkin seeds. Topped with cottage cheese.
- BBQ chiken, marinated with olive oil, ginger, soysauce, caper and chili sauce
- Spring potatoes cooked in a aluminion foil, with onion, tomatoes and butter.
- Fresh bread
- Champagne
Tasted good. 7/10 for the chiken and 9/10 for the potatoes.
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Uusia ajatuksia ja valinnan vaikeus
Miten tässä näin pääsi käymään? Olen ollut jo pitkän aikaa täysin varma, että seuraava suurempi hankintani tulee olemaan Nikon D90. Lähes ammattitason digitaalinen järjestelmäkamera on jotain sellaista, mikä minulta puuttuu ja tämän puutteen tahtoisin korjata. Olen käyttänyt Nikonin runkoa jo pidempään ja ihastunut ajatukseen, että voin halutessani käyttää vanhoja objektiiveja myös uudessa kamerassa. Nyt tähän haavekuvaan on kuitenkin tullut särö. Itse asiassa aika vakava särö.
Opin pari päivää sitten, että Olympus on julkaisemassa uuden kameran, PEN E-P1:n. Se ei missään nimessä ole sellainen järjestelmäkamera, josta olen haaveillut. Itse asiassa se on jotain aivan toista ja olen siksi ihan ihmeissäni miksi valinnasta on tullut näin vaikea.
Tähän asti olen kuvannut ainoastaan sillä useasti mainitsemallani Nikon Coolpix L12 kameralla. Siis sellaisella yksinkertaisella, halvalla "point-n-shoot" kameralla. Kameralla joka ei ole lähelläkään ammattilaistasoa, tai ole osa vakavasti otettavan harrastelijan kalustoa.
Siinä on heikkoutensa - joita olen kironnut useasti - mutta myös vahvuutensa. Rakastan sitä, että voin kulkea kadulla kamera taskussani. Aivan kuin piilotellen sitä, että olen valokuvaamassa. L12 on tuonut minulle aivan uuden helppouden valokuvaamiseen ja olen nauttinut siitä täysin siemauksin. Järjestelmäkameran kanssa tietää aina lähtevänsä valokuvaamaan, eikä se ole samalla tavalla spontaania. Kameran runko on parhaimmillaankin suuri, kömpelö palikka ja huutaa olemassaoloaan. Tietysti kookas ja teknisen näköinen kamera tuo uskottavuutta ja paljastaa heti, että olet aidosti kiinnostunut valokuvauksesta. En kuitenkaan ole täysin varma, että haluan sellaista huomiota. Nautin siitä kun voin kulkea huomaamattomasti ja varastaa valokuvan, aina kun siihen on aihetta. Usein niin ettei kukaan edes huomaa kameraa.
Tuo Olympuksen uusi PEN on jotain sellaista, mikä on täräyttänyt mielikuvitustani todella kovasti. Olympus on yhdistänyt kaikki ne hyvät puolet, jotka ovat pikkuisessa pokkarissa ja suuressa järkkärissä. Tämä uusien mahdollisuuksien kirjo on tavattoman houkutteleva ja sotkee pahasti päätöstäni D90:n hankkimisesta.
Pahus kun tämä on yllättävä ja hankala ongelma. Mitä minä oikeasti haluan ja minkä verran olen valmis siihen sijoittamaan?
Opin pari päivää sitten, että Olympus on julkaisemassa uuden kameran, PEN E-P1:n. Se ei missään nimessä ole sellainen järjestelmäkamera, josta olen haaveillut. Itse asiassa se on jotain aivan toista ja olen siksi ihan ihmeissäni miksi valinnasta on tullut näin vaikea.
Tähän asti olen kuvannut ainoastaan sillä useasti mainitsemallani Nikon Coolpix L12 kameralla. Siis sellaisella yksinkertaisella, halvalla "point-n-shoot" kameralla. Kameralla joka ei ole lähelläkään ammattilaistasoa, tai ole osa vakavasti otettavan harrastelijan kalustoa.
Siinä on heikkoutensa - joita olen kironnut useasti - mutta myös vahvuutensa. Rakastan sitä, että voin kulkea kadulla kamera taskussani. Aivan kuin piilotellen sitä, että olen valokuvaamassa. L12 on tuonut minulle aivan uuden helppouden valokuvaamiseen ja olen nauttinut siitä täysin siemauksin. Järjestelmäkameran kanssa tietää aina lähtevänsä valokuvaamaan, eikä se ole samalla tavalla spontaania. Kameran runko on parhaimmillaankin suuri, kömpelö palikka ja huutaa olemassaoloaan. Tietysti kookas ja teknisen näköinen kamera tuo uskottavuutta ja paljastaa heti, että olet aidosti kiinnostunut valokuvauksesta. En kuitenkaan ole täysin varma, että haluan sellaista huomiota. Nautin siitä kun voin kulkea huomaamattomasti ja varastaa valokuvan, aina kun siihen on aihetta. Usein niin ettei kukaan edes huomaa kameraa.
Tuo Olympuksen uusi PEN on jotain sellaista, mikä on täräyttänyt mielikuvitustani todella kovasti. Olympus on yhdistänyt kaikki ne hyvät puolet, jotka ovat pikkuisessa pokkarissa ja suuressa järkkärissä. Tämä uusien mahdollisuuksien kirjo on tavattoman houkutteleva ja sotkee pahasti päätöstäni D90:n hankkimisesta.
Pahus kun tämä on yllättävä ja hankala ongelma. Mitä minä oikeasti haluan ja minkä verran olen valmis siihen sijoittamaan?
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Testikertomus
Olen miettinyt testikertomuksen kirjoittamista jo pitkään, mutta en ole vielä tähän mennessä saanut sitä aikaiseksi. Ostin viime syksynä itselleni edulliset, lyhytvartiset neopreenihansikkaat. Siis sellaiset kumiset käsineet, jotka toimivat parhaimmin märissä, tuulisissa ja muutenkin kamalissa olosuhteissa.
Ostin ne ajatuksella ettei vara venettä kaada, en omista vielä venettä, joten merellä en ole päässyt hansikkaita vielä testaamaan. Sen sijaan käytin niitä useamman kerran käydessäni lenkkeilemässä ja muuten vain ulkoilemassa. Keliolosuhteiden vaihdellessa muutamasta lämpöasteesta useaan miinuksen puolella, pahin keli taisi olla -15C pakkasen puolella. Tuulta oli tietysti kanssa ja ilmastona tämä Helsingin märkä meri-ilma. Käytännössä ulkoilua ihan normaalissa viime talven ulkoilusäässä, ei sen ihmeempää tai erikoisempaa.
Hansikkaat ovat usein aluksi todella kylmät, eivätkä ne lämmitä samalla tavalla kuin normaalit talvihansikkaat. Tämä on tietysti paha miinus, jos sormet ovat herkät paleltumiselle. Siihen ehkä auttaisi ohuet sormikkaat, mutta en ole kokenut niitä tarpeellisiksi. Toisaalta olen kyllä kironnut muutaman kerran kylmiä sormiani ja tehnyt kaikenlaisia koukistuksia, saadakseni veren kiertämään. Tämä on tietysti tehokasta ja oikeasti lämmittää sekä sormet että hansikkaat.
Neopreeni on keinotekoisesti valmistettua kumiseosta ja sisältää typpikaasua sisältäviä mikrokennoja. Eli siis hansikkaat ovat vedenpitävät ja toimivat eristeenä, minkä ansiosta sormista hohkava ruumiinlämpö jää ikään kuin ansaan hansikkaiden sisälle. Tämän ansiosta hansikkaat toimivat kuin patterin voimalla lämpiävät lapaset. Siinä vaiheessa kun ruumiinlämpö on lämmittänyt hansikkaat, alkaa niiden kanssa oikeasti tarjeta.
Itse asiassa noin puolen tunnin jälkeen hansikkaiden kanssa saattaa tulla jo todella kuuma. Ainakin minulla kädet hikoavat niiden kanssa todella helposti, jos pidän niitä yhtään pidempään. Hansikkaat ovat siis hieman kaksijakoiset. Aluksi sormet palelevat niiden kanssa, mutta jo hetken päästä ne ovat jo liiankin lämpöiset. Käytännössähän tuo ilmenee sen hikoilun kautta, muuten sormet ovat mukavan lämpöisessä eikä niiden takia tarvitse huolehtia.
Yhden talven jälkeen olen edelleen tyytyväinen hansikkaisiin. Hinta ei ollut mikään päätähuimaava (9,00 €) ja siihen nähden tuo on ollut hyvä ostos. Sormet eivät palele pakkasella ja hansikkaat kestävät vielä pitkään.
Ostin ne ajatuksella ettei vara venettä kaada, en omista vielä venettä, joten merellä en ole päässyt hansikkaita vielä testaamaan. Sen sijaan käytin niitä useamman kerran käydessäni lenkkeilemässä ja muuten vain ulkoilemassa. Keliolosuhteiden vaihdellessa muutamasta lämpöasteesta useaan miinuksen puolella, pahin keli taisi olla -15C pakkasen puolella. Tuulta oli tietysti kanssa ja ilmastona tämä Helsingin märkä meri-ilma. Käytännössä ulkoilua ihan normaalissa viime talven ulkoilusäässä, ei sen ihmeempää tai erikoisempaa.
Hansikkaat ovat usein aluksi todella kylmät, eivätkä ne lämmitä samalla tavalla kuin normaalit talvihansikkaat. Tämä on tietysti paha miinus, jos sormet ovat herkät paleltumiselle. Siihen ehkä auttaisi ohuet sormikkaat, mutta en ole kokenut niitä tarpeellisiksi. Toisaalta olen kyllä kironnut muutaman kerran kylmiä sormiani ja tehnyt kaikenlaisia koukistuksia, saadakseni veren kiertämään. Tämä on tietysti tehokasta ja oikeasti lämmittää sekä sormet että hansikkaat.
Neopreeni on keinotekoisesti valmistettua kumiseosta ja sisältää typpikaasua sisältäviä mikrokennoja. Eli siis hansikkaat ovat vedenpitävät ja toimivat eristeenä, minkä ansiosta sormista hohkava ruumiinlämpö jää ikään kuin ansaan hansikkaiden sisälle. Tämän ansiosta hansikkaat toimivat kuin patterin voimalla lämpiävät lapaset. Siinä vaiheessa kun ruumiinlämpö on lämmittänyt hansikkaat, alkaa niiden kanssa oikeasti tarjeta.
Itse asiassa noin puolen tunnin jälkeen hansikkaiden kanssa saattaa tulla jo todella kuuma. Ainakin minulla kädet hikoavat niiden kanssa todella helposti, jos pidän niitä yhtään pidempään. Hansikkaat ovat siis hieman kaksijakoiset. Aluksi sormet palelevat niiden kanssa, mutta jo hetken päästä ne ovat jo liiankin lämpöiset. Käytännössähän tuo ilmenee sen hikoilun kautta, muuten sormet ovat mukavan lämpöisessä eikä niiden takia tarvitse huolehtia.
Yhden talven jälkeen olen edelleen tyytyväinen hansikkaisiin. Hinta ei ollut mikään päätähuimaava (9,00 €) ja siihen nähden tuo on ollut hyvä ostos. Sormet eivät palele pakkasella ja hansikkaat kestävät vielä pitkään.
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Naulankanta sielussa
Oikeastaan aika mielenkiintoista ajatella, että tuo aikaisemmin mainitsemani C.S Foresterin kirja on suomennettu ja julkaistu keskellä Natsi-Saksan suurinta mahtia. Todennäköisesti juuri ennen Stalingradin taistelua tai kesäkuussa tapahtunutta Midwayn taistelua, joka pysäytti Keisarillisen Japanin etenemisen Tyynellä Valtamerellä. Horatio Hornblower on kuitenkin puhtaasti brittiläinen sankari, mies johon kiteytyy kuninkaallisen laivaston historia ja periksiantamattomuus.
Tuohon aikaan Suomi oli vielä vahvasti mukana toisessa maailmansodassa ja taisteli yhdessä Saksan kanssa Neuvostoliitto vastaan. Kuvittelisin, että siinä poliittisessa tilanteessa olisi ollut uskaliasta julkaista romaani, joka ylistää Englannin päättäväisyyttä Manner-Euroopan diktaattoria vastaan. Romaanihan sijoittuu Napoleonin sotien aikaan ja Korsikan suurta miestä on aina maalattu yhdeksi Euroopan suurimmista konnista. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoisella mielikuvituksella varustettu, että osaa vetää viivan romaanin tapahtumien ja vuoden 1942 tapahtumien välille.
Samalla on kovin vaikea kuvitella, että vastaavaa käännöstyötä tai saati sitten julkaisua, olisi voinut tehdä missään muussa Euroopan maassa tuossa poliittisessa tilanteessa. Tietysti kyse on vain nuorisolle suunnatusta romaanista, mutta nuorison mieli on helposti muovattavissa. Jos olisin diktaattori ja sodassa Englantia vastaan, olisin vähintään ristiinnaulinnut kirjan julkaisijat ja polttanut koko painoksen roviolla. Näin ei kuitenkaan käynyt Suomessa. Itse asiassa kirjan julkaisua ei tainnut kukaan edes huomata. Se ei ainakaan herättänyt sellaista polemiikkia, että se kuuluisi kaikuna vielä vuonna 2009.
Olen joka tapauksessa jo hyvää vauhtia lukemassa, jälkimmäistä osaa kahden voluumin teoksesta. Todennäköisesti sekin ohenee tulevan yön aikana hyvää vauhtia selkäpuoleltaan. Horatio Hornblowerin seikkailut vain uppoavat suoraan minun sieluuni.
Tuohon aikaan Suomi oli vielä vahvasti mukana toisessa maailmansodassa ja taisteli yhdessä Saksan kanssa Neuvostoliitto vastaan. Kuvittelisin, että siinä poliittisessa tilanteessa olisi ollut uskaliasta julkaista romaani, joka ylistää Englannin päättäväisyyttä Manner-Euroopan diktaattoria vastaan. Romaanihan sijoittuu Napoleonin sotien aikaan ja Korsikan suurta miestä on aina maalattu yhdeksi Euroopan suurimmista konnista. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoisella mielikuvituksella varustettu, että osaa vetää viivan romaanin tapahtumien ja vuoden 1942 tapahtumien välille.
Samalla on kovin vaikea kuvitella, että vastaavaa käännöstyötä tai saati sitten julkaisua, olisi voinut tehdä missään muussa Euroopan maassa tuossa poliittisessa tilanteessa. Tietysti kyse on vain nuorisolle suunnatusta romaanista, mutta nuorison mieli on helposti muovattavissa. Jos olisin diktaattori ja sodassa Englantia vastaan, olisin vähintään ristiinnaulinnut kirjan julkaisijat ja polttanut koko painoksen roviolla. Näin ei kuitenkaan käynyt Suomessa. Itse asiassa kirjan julkaisua ei tainnut kukaan edes huomata. Se ei ainakaan herättänyt sellaista polemiikkia, että se kuuluisi kaikuna vielä vuonna 2009.
Olen joka tapauksessa jo hyvää vauhtia lukemassa, jälkimmäistä osaa kahden voluumin teoksesta. Todennäköisesti sekin ohenee tulevan yön aikana hyvää vauhtia selkäpuoleltaan. Horatio Hornblowerin seikkailut vain uppoavat suoraan minun sieluuni.
Avonainen silmä ja pieniä aarteita
Viikonlopun tietää olevan hyvä kun voi jo tässä vaiheessa esitellä uusia löytäjä. Olen saanut parissa päivässä kasvatettua sekä kokoelmaani uistimien että vanhojen kirjojen osalta. Varsinkin kirjoista olen hyvin tyytyväinen, vaikka ne eivät olekaan löytöjä sanan varsinaisessa merkityksessä. En noukkinut niistä talteen mistään epämääräisestä ongelmatilanteesta, sillä löysin ne erittäin asiantuntevan herrasmiehen pitämästä antikvariaatista.
Ehkä kuluneet vuodet ja niiden varrelta noukittu ripaus kokemusta, on rajoittanut intoani keräilyyn hieman järkevämpiin mittoihin. Tietysti yhä arvostan esinettä kuin esinettä, mutta olen valikoivampi hankkiessani uusia aarteita omistukseeni. Varsinkin kirjojen osalta olen pyrkinyt keskittymään yhä vahvemmin kahteen mielenkiintoni kohteeseen. Merikirjallisuuteen ja tutkimusmatkoihin, joissa on molemmissa jotain käsittämättömän hienoa ja kiinnostavaa. Varsinkin kun kumpikin aihe tukee mainiosti toisiaan ja olen siksi hyvin tyytyväinen, voidessani kasvattaa kokoelmaani kolmella eri kirjalla.
Merikirjallisuutta edustaa vuodelta 1942 oleva ensipainos C.S Foresterin, Komentajakapteeni Hornblower. Kirja on jaettu kahteen osaan ja on koottu alkuperäiskielisistä teoksista: The Happy Return, A Ship of the Line ja Flying Colours. Suomennoksessa kolme kirjaa on siis jaettu kahden kirjan välille, ja nyt minulla on ne molemmat. Vieläpä edulliseen hintaan kun huomioidaan kirjojen sisältämä ExLibris ja hyvä yleiskunto.
Tutkimusmatkailua edustaa pari astetta "kovempi" teos, ruotsalaisen tutkimusmatkailija Sven Hedinin kirjoittama Transhimalaja - Löytöjä ja seikkailuja Tibetissä. Kirja on painettu Helsingissä 1910, Suomalaisen Kustannus-o.-y. Kansan toimesta ja on ns. todellinen löytö. Tietysti kirjan myyjä tiesi todennäköisesti paremmin mitä oli myymässä, kuin mitä minä olin ostamassa, mutta kalpea aavistus minullakin on asiasta. Onhan minulla jo ennalta Hedinin Aasian Erämaissa; myös ensipainoksena.
Vaikka Hedinin mainetta varjostaa vahvasti hänen myötämielinen suhtautumisensa kolmanteen valtakuntaan, ei kukaan voi kiistää miehen saavutuksia tutkimusmatkailijana. Verratessa Hedinin kirjoja, vaikkapa Heyerdahlin teoksiin on kuvien ja karttojen määrä ja tarkkuus häkellyttävä. Varsinkin valokuvat yli sadan vuoden takaisesta Keski-Aasiasta, ovat ensiluokkaisa. Niihin on taitavasti vangittu silmäys siitä, miltä tuolla kaukaisella seudulla on silloin näyttänyt. Nyt siitä maailmasta ja sen ihmisistä on jäljellä enää vain nuo valokuvat.
Menee kieltämättä hieman paatoksellisuuden puolelle, mutta olen kovin tyytyväinen tuohon saaliiseen. Valuuttaa kun voi käyttää muuhunkin kuin kahviin ja tupakkaan.
Muut löydöt rajoittuvat kalastustarvikkeisiin, mutta ne eivät teitä kiinnosta. Näin olen tänään päättänyt.
Ehkä kuluneet vuodet ja niiden varrelta noukittu ripaus kokemusta, on rajoittanut intoani keräilyyn hieman järkevämpiin mittoihin. Tietysti yhä arvostan esinettä kuin esinettä, mutta olen valikoivampi hankkiessani uusia aarteita omistukseeni. Varsinkin kirjojen osalta olen pyrkinyt keskittymään yhä vahvemmin kahteen mielenkiintoni kohteeseen. Merikirjallisuuteen ja tutkimusmatkoihin, joissa on molemmissa jotain käsittämättömän hienoa ja kiinnostavaa. Varsinkin kun kumpikin aihe tukee mainiosti toisiaan ja olen siksi hyvin tyytyväinen, voidessani kasvattaa kokoelmaani kolmella eri kirjalla.
Merikirjallisuutta edustaa vuodelta 1942 oleva ensipainos C.S Foresterin, Komentajakapteeni Hornblower. Kirja on jaettu kahteen osaan ja on koottu alkuperäiskielisistä teoksista: The Happy Return, A Ship of the Line ja Flying Colours. Suomennoksessa kolme kirjaa on siis jaettu kahden kirjan välille, ja nyt minulla on ne molemmat. Vieläpä edulliseen hintaan kun huomioidaan kirjojen sisältämä ExLibris ja hyvä yleiskunto.
Tutkimusmatkailua edustaa pari astetta "kovempi" teos, ruotsalaisen tutkimusmatkailija Sven Hedinin kirjoittama Transhimalaja - Löytöjä ja seikkailuja Tibetissä. Kirja on painettu Helsingissä 1910, Suomalaisen Kustannus-o.-y. Kansan toimesta ja on ns. todellinen löytö. Tietysti kirjan myyjä tiesi todennäköisesti paremmin mitä oli myymässä, kuin mitä minä olin ostamassa, mutta kalpea aavistus minullakin on asiasta. Onhan minulla jo ennalta Hedinin Aasian Erämaissa; myös ensipainoksena.
Vaikka Hedinin mainetta varjostaa vahvasti hänen myötämielinen suhtautumisensa kolmanteen valtakuntaan, ei kukaan voi kiistää miehen saavutuksia tutkimusmatkailijana. Verratessa Hedinin kirjoja, vaikkapa Heyerdahlin teoksiin on kuvien ja karttojen määrä ja tarkkuus häkellyttävä. Varsinkin valokuvat yli sadan vuoden takaisesta Keski-Aasiasta, ovat ensiluokkaisa. Niihin on taitavasti vangittu silmäys siitä, miltä tuolla kaukaisella seudulla on silloin näyttänyt. Nyt siitä maailmasta ja sen ihmisistä on jäljellä enää vain nuo valokuvat.
Menee kieltämättä hieman paatoksellisuuden puolelle, mutta olen kovin tyytyväinen tuohon saaliiseen. Valuuttaa kun voi käyttää muuhunkin kuin kahviin ja tupakkaan.
Muut löydöt rajoittuvat kalastustarvikkeisiin, mutta ne eivät teitä kiinnosta. Näin olen tänään päättänyt.
torstai 11. kesäkuuta 2009
Rohkeita muutoksia
Eilen oli hauska iltapuhde. Kävin serkun pojan kanssa katsomassa jalkapalloa, tuolla Olympiastadionilla. Tunnelma oli ajoittain todella hyvä, vaikka Venäjän kieli kuului välillä päälimäisenä. Olihan se odotettua kun Venäjä voitti lopulta puhtaasti 3-0. Samalla tietysti loppui kaikki realistinen unelmointi Huuhkajien lennosta Etelä-Afrikassa, se ei vain ollut kirjoitettu tähtiin.
Tässä vaiheessa on hyvä tunnustaa, etten uskaltanut toivoa kisapaikkaa arvontatuloksen selviämisen jälkeen. Venäjä oli vahva jo ennakolta, eikä Saksa ole jäänyt kisojen ulkopuolelle varmaan koskaan. Suomen kohtalona oli taistella kolmannesta sijasta, mikä tietysti ei merkitse oikeastaan yhtään mitään.
Kisapaikan karkaamisen hyvä puoli on se, että nyt on pakko harkita koko joukkueen miehitystä. Kaikki kunnia vanhalle kaartille, mutta kyllä he ovat olleet tukkona nuorille lahjakkuuksille. Niklas Moisander (24) pelaa Hollannin mestarin avauksessa, eikä pääse Huuhkajissa avaamaan edes Liechtensteinia vastaan. Vasemman puolen puolustajina on pelannut Toni Kallio (30) ja Sami Hyypiä (35), joista ainakin Kallion paikka on hieman kyseenalainen. Hyökkäyksessä häärää nelikkö, jonka yhteen laskettu ikä on 131. Kokemusta kerrakseen, mutta maalit puuttuvat silti lähes täysin.
Kiitos nykyiselle joukkueelle, mutta nyt aika tehdä rohkeita päätöksiä ja suunnata katse kohti EM 2012 kisoja.
Tässä vaiheessa on hyvä tunnustaa, etten uskaltanut toivoa kisapaikkaa arvontatuloksen selviämisen jälkeen. Venäjä oli vahva jo ennakolta, eikä Saksa ole jäänyt kisojen ulkopuolelle varmaan koskaan. Suomen kohtalona oli taistella kolmannesta sijasta, mikä tietysti ei merkitse oikeastaan yhtään mitään.
Kisapaikan karkaamisen hyvä puoli on se, että nyt on pakko harkita koko joukkueen miehitystä. Kaikki kunnia vanhalle kaartille, mutta kyllä he ovat olleet tukkona nuorille lahjakkuuksille. Niklas Moisander (24) pelaa Hollannin mestarin avauksessa, eikä pääse Huuhkajissa avaamaan edes Liechtensteinia vastaan. Vasemman puolen puolustajina on pelannut Toni Kallio (30) ja Sami Hyypiä (35), joista ainakin Kallion paikka on hieman kyseenalainen. Hyökkäyksessä häärää nelikkö, jonka yhteen laskettu ikä on 131. Kokemusta kerrakseen, mutta maalit puuttuvat silti lähes täysin.
Kiitos nykyiselle joukkueelle, mutta nyt aika tehdä rohkeita päätöksiä ja suunnata katse kohti EM 2012 kisoja.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Silmäniloa
Olipa tänään tavattoman viehättävä nainen, pöydän toisella puolella. Aivan heikottaa kun asiaa jää pohtimaan pidemmäksi ajaksi. Kaunis, mutta sellaisella kiinnostavalla tavalla. Ei siis mikään tusinakaunotar joita näkee päivittäin, mutta hyvin persoonalliset kasvot. Vaikea selittää tarkemmin, mutta ehkä se ei ole tässä edes tarpeen.
Ainut mikä harmittaa on se, että keksin usein vasta jälkikäteen, että kiinnostavia ihmisiä voisi pyytää vaikkapa lounaalle. Jälkikäteen sellainen on kovin kummallista, sillä tilanne menee useimmiten ohi ja spontaanisuus jää uupumaan. Tähän on syytä paneutua tarkemmin.
Pahus kun oli muuten oikeasti viehättävä neiti.
Ainut mikä harmittaa on se, että keksin usein vasta jälkikäteen, että kiinnostavia ihmisiä voisi pyytää vaikkapa lounaalle. Jälkikäteen sellainen on kovin kummallista, sillä tilanne menee useimmiten ohi ja spontaanisuus jää uupumaan. Tähän on syytä paneutua tarkemmin.
Pahus kun oli muuten oikeasti viehättävä neiti.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Kolmas kotimainen
Ihmeellistä ja kummallista, sain postia vasta eilen - sunnuntaina. Ei aavistustakaan mistä se johtuu, mutta tänä aamuna uloslähtiessäni oli postilaatikosta tipautettu uusi National Geographic. Olen aivan varma, että se ei ollut siinä sunnuntaina ulkona käydessäni.
En ole vielä edes avannut lehteä, kansikuva tarina on kristittyjen maastalähtö pyhästä maasta. Muita mainintoja on mm. sivulta 60 alkava kertomus Suomen lumotusta metsästä. Kertomus on todennäköisesti sama kuin se, minkä luin jo aikaisemmin netistä. Tosiasiahan on se, että tämä lehti tulee minulle vähintään viikon verran myöhässä. Ymmärtäähän sen, enkä asiasta mitenkään yritä avautua. Sitä vain mieluummin lukee lehden englanniksi, kuin suomeksi.
Sunnuntaina ei tullut kalaa. Todennäköisesti paikka on kuitenkin hyvä ahvenpaikka.
En ole vielä edes avannut lehteä, kansikuva tarina on kristittyjen maastalähtö pyhästä maasta. Muita mainintoja on mm. sivulta 60 alkava kertomus Suomen lumotusta metsästä. Kertomus on todennäköisesti sama kuin se, minkä luin jo aikaisemmin netistä. Tosiasiahan on se, että tämä lehti tulee minulle vähintään viikon verran myöhässä. Ymmärtäähän sen, enkä asiasta mitenkään yritä avautua. Sitä vain mieluummin lukee lehden englanniksi, kuin suomeksi.
Sunnuntaina ei tullut kalaa. Todennäköisesti paikka on kuitenkin hyvä ahvenpaikka.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Eurooppa ja ongintaa
Kuuntelen samaan aikaan televisiosta EU-vaalien tuloslähetystä ja yritän olla kiinnostunut. Se on kohtuullisen vaikeaa, sillä reportterit pyörittelevät samoja asioita ensiksi myötäpäivään ja heti kohta vastapäivään. Asia ei siitä kuitenkaan muutu. Sininen puolue johtaa odotetusti, toinen vihreä ylös ja toinen alas. Suurin voittaja on Soinin puolue, joka kasvatti suosiotaan todella merkittäviin lukuihin. Punaiset eivät ole noudattaneet antamaani neuvoa ja pyörivät edelleen kohti etelää, eivätkä ilmeisesti osaa käyttää sitä ehdottamaani pohjoista.
Tuloslähetyksen rehellisin lause tuli erään vihreän ensikertalaisen suusta, sillä hän kehui todella jalkautuneensa kansan pariin. Niin, jalkautuneen äänestäjien keskuuteen muutaman viikon rajun rypistyksen vuoksi. Kohtuullisen rehellinen vastaus ihmiseltä, joka todennäköisesti ei kuitenkaan tajunnut mitä oli juuri sanonut. Poliitikkojen ongelma on siinä, että he eivät näe kansaa muuten kuin kolmen viikon ajan ennen jokaista kansanäänestystä. Silloinkin heillä on itsellään niin paljon sanottavaa, ettei välissä ehdi ollenkaan kuunnella.
Tänään oli eriskummallinen päivä, en mene yksityiskohtiin, mutta minulta pyydettiin kohtuullisen eriskummallista palvelusta. Vaikka puhun usein, että autan ystäviäni, niin tämä on sitä kategoriaa josta joudun kyllä kieltäytymään.
Kävin kalassa, mutta en saanut saalista. En ollut ihan täysillä mukana, sillä en oikeastaan keskittynyt mihinkään tiettyyn kalaan. Kokeilin sekaisin eri uistimia taimenelle, hauelle ja ahvenelle. Ahveneen olisi todennäköisesti ollut parhaat saumat, mutta olisi vaatinut jigin tai pari. Niitä minulle ei ollut. Ahvenlippaa heittelin useampaan kertaan, mutta siihen ei tarttunut yhtään mitään. Ei edes Ahdinpartaa. Olen kuitenkin kohtuullisen varma, että tuo Uutelaniemen kärki on hyvä ahvenpaikka. Ehkä joskus ongelle?
Tuloslähetyksen rehellisin lause tuli erään vihreän ensikertalaisen suusta, sillä hän kehui todella jalkautuneensa kansan pariin. Niin, jalkautuneen äänestäjien keskuuteen muutaman viikon rajun rypistyksen vuoksi. Kohtuullisen rehellinen vastaus ihmiseltä, joka todennäköisesti ei kuitenkaan tajunnut mitä oli juuri sanonut. Poliitikkojen ongelma on siinä, että he eivät näe kansaa muuten kuin kolmen viikon ajan ennen jokaista kansanäänestystä. Silloinkin heillä on itsellään niin paljon sanottavaa, ettei välissä ehdi ollenkaan kuunnella.
Tänään oli eriskummallinen päivä, en mene yksityiskohtiin, mutta minulta pyydettiin kohtuullisen eriskummallista palvelusta. Vaikka puhun usein, että autan ystäviäni, niin tämä on sitä kategoriaa josta joudun kyllä kieltäytymään.
Kävin kalassa, mutta en saanut saalista. En ollut ihan täysillä mukana, sillä en oikeastaan keskittynyt mihinkään tiettyyn kalaan. Kokeilin sekaisin eri uistimia taimenelle, hauelle ja ahvenelle. Ahveneen olisi todennäköisesti ollut parhaat saumat, mutta olisi vaatinut jigin tai pari. Niitä minulle ei ollut. Ahvenlippaa heittelin useampaan kertaan, mutta siihen ei tarttunut yhtään mitään. Ei edes Ahdinpartaa. Olen kuitenkin kohtuullisen varma, että tuo Uutelaniemen kärki on hyvä ahvenpaikka. Ehkä joskus ongelle?
torstai 4. kesäkuuta 2009
Tyhjiöt ja idiootit
Ihmettelen suuresti kritisointia, joka esiintyy valtakunnan suurimman sanomalehden nettisivuilla käytännössä aina kun uutisena on Suomen puolustaminen. Tällä kertaa avaudutaan siitä, että ilmavoimat harjoittelevat NATO yhteistoimintaa Saksassa. Eivätkö ne tajua sitä tosiasiaa, että siellä harjoitellaan sen takia, että yksilö saa vapaasti kommentoida valtakunnan suurimman sanomalehden nettisivuilla?
Tietysti saa kommentoida ja kritisoida, mutta miksi hitossa pitää vaatia, että Suomen puolustukseen ei saa käyttää latin latia? Eikö sitä oikeasti tajua, että se ei ole ilmaista touhua. Pelkkä koivuhalko ei silloin riitä kun joku tulee rajan yli panssarivaunulla tai nimetön muukalainen räjäyttää 3 tonnia dynamiittia rautatietorilla. Haloo.. you gotta spend money to make money -periaate pätee myös tässä, on sijoitettava siihen ettei joku oikeasti vie niitä tuhkia sieltä pesästä.
En tietenkään ole sanomassa, että kaikki puolustuksen alla oleva pitää hyväksyä ja maksaa, mutta sitä en hyväksy, että kaikki kielletään ja maalataan mustaksi. Vähän voisi harjoitella sitä omaa ajattelua ja miettiä mitä tapahtuu jos mitään ei tehdä. Poliittiset ja sotilaalliset tyhjiöt kun täyttyvät aina, enkä minä halua täyttää mitään muilla kuin omilla joukoilla.
Tietysti saa kommentoida ja kritisoida, mutta miksi hitossa pitää vaatia, että Suomen puolustukseen ei saa käyttää latin latia? Eikö sitä oikeasti tajua, että se ei ole ilmaista touhua. Pelkkä koivuhalko ei silloin riitä kun joku tulee rajan yli panssarivaunulla tai nimetön muukalainen räjäyttää 3 tonnia dynamiittia rautatietorilla. Haloo.. you gotta spend money to make money -periaate pätee myös tässä, on sijoitettava siihen ettei joku oikeasti vie niitä tuhkia sieltä pesästä.
En tietenkään ole sanomassa, että kaikki puolustuksen alla oleva pitää hyväksyä ja maksaa, mutta sitä en hyväksy, että kaikki kielletään ja maalataan mustaksi. Vähän voisi harjoitella sitä omaa ajattelua ja miettiä mitä tapahtuu jos mitään ei tehdä. Poliittiset ja sotilaalliset tyhjiöt kun täyttyvät aina, enkä minä halua täyttää mitään muilla kuin omilla joukoilla.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Thank god for chocolate
I had to drive to Porvoo today and of course I took advantage of the situation by going to my favourite chocolate shop. The Small Chocolate Factory is a true gem, for everyone that enjoys hig guality chocolate. I don't know the origin of that store or who even owns it, but who ever it is, he should deserve a medal.
Chocolate is one of my vices and don't really know if a week goes by with out a tiny piece of chocolate. Of course that is bad habit and I will look in to that, but for today, it's already too late. I bought a small bag of dark hand made chocolate and 100 grams of delicious chocolate truffles. A sortiment of 6 different flavours. I think there were green apple, blueberry, mild chili and salmiakki and few others that I can't remember. The thing is that all of them are really really good, but the true pinnacle comes from the fact that some of them are truly pieces from heaven. For example that salmiakki flavoured truffle is the best that I have ever tasted. It has the hard salty sting from the turkish pepper powder, mixed up with sensual dark, almost mocca chocolate. Salmiakki of course is a Finnish thing and you have to keep an open mind when trying it.
Chocolate is one of my vices and don't really know if a week goes by with out a tiny piece of chocolate. Of course that is bad habit and I will look in to that, but for today, it's already too late. I bought a small bag of dark hand made chocolate and 100 grams of delicious chocolate truffles. A sortiment of 6 different flavours. I think there were green apple, blueberry, mild chili and salmiakki and few others that I can't remember. The thing is that all of them are really really good, but the true pinnacle comes from the fact that some of them are truly pieces from heaven. For example that salmiakki flavoured truffle is the best that I have ever tasted. It has the hard salty sting from the turkish pepper powder, mixed up with sensual dark, almost mocca chocolate. Salmiakki of course is a Finnish thing and you have to keep an open mind when trying it.
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Elokuvia ja vaalijono
Kävin äänestämässä, tuossa paikallisessa postissa ja jouduin ihan jonossa odottelemaan. Olin asiasta hieman yllätynyt, vaikka onhan tänään ennakkoäänestyksen viimeinen päivä. Hieno juttu!
Saa nähdä mikä tulee olemaan lopullinen arvontatulos, en lähde arpomaan sitä ainakaan tässä, mutta ehkä kommentoin sitten lopullista tulosta.
Kävin videovuokraamon puolella katsomassa, olisiko sieltä löytynyt mitään katsottavaksi. Eipä löytynyt ei. Ainoa katsottava elokuva löytyi kirjastosta, minkä tietysti nappasin mukaani. Simpsonien elokuva oli aikaisemmin jäänyt katsomatta, mutta nyt sekin on sitten korjattu. Hyvä ja hauska leffa. Yllätyin positiivisesti.
Saa nähdä mikä tulee olemaan lopullinen arvontatulos, en lähde arpomaan sitä ainakaan tässä, mutta ehkä kommentoin sitten lopullista tulosta.
Kävin videovuokraamon puolella katsomassa, olisiko sieltä löytynyt mitään katsottavaksi. Eipä löytynyt ei. Ainoa katsottava elokuva löytyi kirjastosta, minkä tietysti nappasin mukaani. Simpsonien elokuva oli aikaisemmin jäänyt katsomatta, mutta nyt sekin on sitten korjattu. Hyvä ja hauska leffa. Yllätyin positiivisesti.
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Aikakauden loppu
Muistan hyvin vielä kun ajattelin, ettei General Motors voisi koskaan mennä konkurssiin. Se kuului mielessäni siihen ryhmään yrityksiä, jotka ovat niin suuria, mahtavia ja tärkeitä, ettei niitä päästetä konkurssiin. Nyt niin on sitten käynyt. General Motors on konkurssissa.
On vaikea käsittää, että näin oikeasti lopulta tapahtui. Huolimatta siitä, että yritys on mennyt perse edellä puuhun jo vuosien ajan. Huonoja autoja ja typeriä ratkaisuja. Yksinkertaisesti ei kykyä kehittää omaa liiketoimintaa ja halua nähdä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.
Vaikka kaiketi sielläkin on ollut paljon minua viisaampia ihmisiä töissä. Erotuksena vain se, että en ole vielä kertaakaan ajanut yhtä maailman suurinta yritystä konkurssiin.
On vaikea käsittää, että näin oikeasti lopulta tapahtui. Huolimatta siitä, että yritys on mennyt perse edellä puuhun jo vuosien ajan. Huonoja autoja ja typeriä ratkaisuja. Yksinkertaisesti ei kykyä kehittää omaa liiketoimintaa ja halua nähdä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.
Vaikka kaiketi sielläkin on ollut paljon minua viisaampia ihmisiä töissä. Erotuksena vain se, että en ole vielä kertaakaan ajanut yhtä maailman suurinta yritystä konkurssiin.
Merelle, hoi!
Olisinpa merellä. Vaikka sitten ihmissyöjien saaren äärellä, mutta merellä yhtä kaikki. Purjehtisin vaikka en ole sitä koskaan kokeillut, mutta todennäköisesti se ei olisi mikään haaste. Purjeen nostaminen ei voi olla niin vaikeaa, etteikö asiasta kiinnostunut kaveri sitä nopeasti oppisi. Tai jos en oppisi, niin viihtyisin merellä veneessä kuin veneessä.
Kuinka päästä suolaisen veden äärelle?
Kuinka päästä suolaisen veden äärelle?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)