Oli hyvää leipää

Mainostetaan taas tällä kertaa. En ole ostanut Jälkiuunin leipää todella pitkään aikaan; puhutaan vuosista. Nyt kuitenkin ostin tällaisen neljän palan pussin ja olen tyytyväinen. Se oli oikeastaan todella hyvää, vähän levitettä ja hollantilaista gouda juustoa. Tepsi ja vei nälän mennessään. Olen kovin tyytyväinen.

Puutarhanhoitoa ja muita tarinoita

Tänään näkyi ensimmäiset elonmerkit uudessa yrttitarhassani. Istutin viime viikolla neljään eri ruukkuun persiljaa, oreganoa ja sitä palsami kukkaa ja jokaisessa ruukussa näkyi tänään elonmerkkejä. Yritin jopa ottaa niistä valokuvia, mutta ei ne oikein onnistuneet. Olosuhteet oli hieman huonot ja kuvattava kohde oli jokaisessa ruukussa noin millimetrin mittainen, joten en viitsi laittaa kuvia tähän. Kuvaan joskus uudestaan kun on enemmän näytettävää.

Tänään on sitten taas yksi viimeinen päivä, sillä huomenna pitäisi aloittaa uusi seikkailu. Saa nähdä mitä siitä seuraa, mutta yritetään ainakin. Tarkoitus on osoittaa vähän myös itselleni, etten minä aivan kädetön kaveri ole. Tai no, riippuu tietysti aihealueesta, mutta noin yleensä. Odotukset ovat joka tapauksessa jollakin tavalla korkeammalla kuin edellisessä paikassa.

Mistäköhän minä saisin uuden teltan? Kaupasta tietenkin, mutta ei ole aivan ensimmäisellä sijalla sillä minun hankintalistalla. Olen muistaakseni kirjoittanut asiasta jo aikaisemminkin, mutta nyt tarve on astetta konkreettisempi. Olen ajatellut käydä kesän aikana, ainakin kaksi kertaa retkeilemässä. Siis ihan teltan, repun ja vesipullon kanssa tapahtuvaa ulkoilua. Ajatuksissa on käydä tutustumassa ainakin Nuuksiossa ja mahdollisesti Teijossa. Kummastakin löytyy hyvin tietoa Metsähallituksen Luontoon.fi sivustolta.

Sattuneesta syystä tykkään matkustaa hyvin kevyesti ja joku tuollainen max. 2 hengen teltta voisi olla paikallaan. En ole hirveästi ehtinyt tutustua tämän päivän telttavalikoimaan, mutta Vaude Hogan Ultralight teltta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ei kovin painava ja juuri hädin tuskin kahdelle ihmiselle. Harkintaa harkintaa..

Kommentti Venäjän varoitukseen

Nyt täytyy sanoa, että olen hyvin ihmeissäni Juli Kvitsinskin lausunnosta YLE:n haastattelussa. Herra Kvitsenski on Venäjän duuman ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja, joten kaiketi miehen lausunto Venäjän vastatoimista Suomen mahdollista NATO jäsenyyttä kohtaan on otettava todesta. En tietenkään ole täysin perillä kuka poliittisessa hierarkiassa aina sanoo sen totuuden ja kenen lausunnot ovat niitä koetuslausuntoja, mutta ihmeellistä tuo varoittelu silti on.

Kvitsinskin mukaan Suomen mahdollinen NATO jäsenyys aiheuttaisi Venäjällä sotilaallisia, taloudellisia ja poliittisia vastatoimia. Vaikka tietenkään näitä ei yksilöidä, sillä yksilöinti ei kuulu tämän tasoisen varottelun arsenaaliin. Niihin palataan vasta sitten, kun jotain konkreettista on Suomen puolelta tapahtunut. Käytännössä ilmoitettu virallisia kanavia pitkin, että Suomi tulee hakemaan NATO:n jäsenyyttä.

"Se [Suomen NATO jäsenyys] johtaisi maidemme kahdenvälisten suhteiden selvään heikkenemiseen. Suhteet ovat kuitenkin olleet hyvät ja dynaamiset."

"Ruotsi ei ollut kylmän sodan aikana todellisuudessa liittoutumaton. He tekivät yhteistyötä Naton kanssa ja saattoivat kriisin tullen luottaa sen apuun."

Tuo puhuu kyllä aika selvää kieltä siitä, että Venäjä katsoo Ruotsin kuuluvan NATOn vaikutuspiiriin ja Suomen sen sijaan Venäjän vaikutuksen alle. Puhdasta kylmän sodan geopolitiikkaa. Suoraan sanottuna hieman hirvittää, että Suomi lasketaan idässä Venäjän alusmaaksi. Tietysti kyseessä on myös Venäjän kommentti siihen keskusteluun, jota on viime aikoina käyty Pohjoismaiden sotilaallisen yhteistyön kasvattamisen puolesta. Itänaapurissa halutaan selvästi säilyttää Status Quo Skandinaaviassa ja käytännössä varmistaa, että se säilyy edelleen sotilaallisena tyhjiönä. Tietysti käytän tuota hieman vapaasti, mutta kyllä Suomen ja Ruotsin sotilaallinen mahti on käytännössä tyhjiö kun sitä verrataan Venäjän vastaavaan voimaan.

Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että Venäjä voi pitää Suomea eräänlaisena puskurivaltiona, koska on selvää ettei Suomi lähde ihan helpolla sotimaan Moskovaa vastaan. Mutta jo se pelkkä ajatus, että me olemme idän puskuri on mielestäni pelottava. Jos tämä tulkinta on yleismaailmallinen, siis käytännössä näin ajatellaan myös NATOn päämajassa, olemme kriisitilanteessa suoraan sanottuna kusessa. Siinä tilanteessa joudumme taas siihen tilanteeseen, joka meillä oli 1939 loppuvuodesta. Saamme kyllä moraalista tukea, mutta konkreettisen tekemisen joudumme tekemään kaiken itse. Olemme vaarassa pudota pöydän rakoon.

Suurin syy miksi minä kannatan Suomen NATO jäsenyyttä on se, että riippumaton asemamme vahvistuu. Tässä tarjoutuu tietysti kriitikolle selvä avaus puolustuksessa, mutta hitto, kyllä minä mieluummin olen Washingtonin vaikutuksen alaisuudessa kuin Moskovan. Tämä uskoakseni on se pohjimmainen syy miksi Viro, Latvia, Liettua ja muut entiset itäblokin maat ovat NATOon liittyneet. Kahdesta pahasta se vähemmän paha jne.

Tämä Suomen nykyinen asema eräänlaisessa sotilaspoliittisessa limbossa on mielestäni kestämätön. Jos kukaan ei ole huomannut, niin koko maailman poliittinen tilanne on kärjistymässä. Tänään uutisoitiin, että Kiina ostaa luonnonvaroja itselleen, ja USA on sitä jo tehnyt. Venäjällä niitä on omasta takaa niin paljon, ettei sen tarvitse lähteä erilliselle ostosreissulle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että isot pelaajat varautuvat ennalta huonoihin aikoihin. Ne eivät tule huomenna tai edes ensi vuonna, mutta kuka osaa sanoa miltä maailma näyttää kymmenen vuoden päästä? Uskoaksen Suomen asema on vahvempi 2010-luvulla vain jos me kuulumme Pohjois-Atlantin liittoon.

Ruokakaupan alennuslaatikosta

Minulla oli joskus kauan sitten Amiga 500, se oli itse asiassa ensimmäinen tietokoneeni kautta aikojen ja sen parissa tuli vietettyä monta hauskaa tuntia. Nick Faldo's Championship Golf oli yksi niistä peleistä, jota jaksoin pelata useampaankin otteeseen. En tiedä mikä siinä oli, mutta sen valkoisen pikselipallon lyöminen oli vain pahuksen hauskaa puuhaa. Jotenkin rentouttavaa.

Se ei ollut se ensimmäinen golf peli, jota olen koskaan pelannut, mutta ehkä se mikä minut koukutti siihen lajiin. Ei kuitenkaan kovin tiukasti, sillä ostin seuraavan golf pelin tietokoneelle vasta pari päivää sitten, ruokakaupan alelaatikosta. Olen huomannut, että ne ovat minun kaltaiselle tietokonepelien ystävälle, ehkä se paras paikka hankkia pelejä. Olen jo vuosia sitten kadottanut sen tuskan, joka syttyy uuden pelin ilmestymisen myötä. En yksinkertaisesti enää viitsi pakahtua, kun joku uusi versio aikaisempien vuosien menestyspelistä ilmestyy kauppoihin. Siksi olen täysin tyytyväinen löytäessäni kiinnostavan pelin poistomyynnistä, naurettavan edulliseen hintaan.

Ruokakaupasta löytämäni peli on EA Sportsin Tiger Woods PGA Tour 08. Arvosteluja pelistä en ole koskaan lukenut, mutta koska kannessa oli Tiger Woodsin mutruinen suu, tulin sijoittaneeksi peliin 9,90 euroa. Ei mielestäni paha tappio, sillä peli vaikuttaa todella hyvältä. Olen pelannut sitä nyt ehkä reilu 12 tuntia ja uskallan sanoa kehittyneeni hurjasti. Pärjään jo tietokoneen "kaveri" vastustajille ja odotan malttamattomana kauden päättyessä pelattavaa "Hack Tournament" finaalia. Kuvittelisin sen olevan joku kaljakaverien pääturnauksen tapainen finaali, tälle pelin ensimmäiselle kaudelle. Todennäköisesti minun on syytä voittaa se, jos haaveilen PGA Tourille osallistumisesta ja Tiikerin nöyryyttämisestä.

Tietysti tuossa pelissa on paljon myös sellaista, josta en hirveästi pidä. Ne järjettömät tuuletukset jokaisen onnistuneen reiän jälkeen, ovat suoraan idioottien maasta. Kyllähän minäkin saatan oikeasti tuulettaa kun joku 20 metrin birdie puttaus uppoaa, mutta pitääkö jokaisen par pelin jälkeen heittää kärrynpyöriä? Toinen mistä en pidä, on se koko väylän näyttävä pieni kartta. Sen väritykset ovat mielestäni epäselvät ja se ei näytä grafiikkaa siitä mihin olen kyseisellä lyönnillä tähtäämässä. Joudun hyppimään lähikuvan ja yleiskuvan välillä löytääkseni lyönnille sopivaa laskeutumiskohtaa. Näissä peleissä kun se oletussuunta on aina suoraan lipulle, mikä tietysti ei ole jokaisella väylällä se paras lyöntisuunta. Grafiikassa on muutenkin ongelmia, se ei yksinkertaisesti ole sillä tasolle kun se mielestäni voisi olla.

Itse peli on kuitenkin ihan hauska ja sen pienen valkoisen pikselipallon puttaaminen on oikeastaan aika rauhoittavaa. Alle kympin ostoksesta lähtee vielä monta tuntia hauskuutta.

Miten alkoi luottokriisi - in color!

Kuvittelen usein olevani kohtuullisen fiksu kaveri, usein aavistuksen fiksumpi kuin naapuri. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en arvostaisi selkeitä ja yksinkertaisia selitystä. Ohessa fiksu ja helppotajuinen yleiskatsaus, miksi me olemme kusessa.


The Crisis of Credit Visualized from Jonathan Jarvis on Vimeo.

Pointsit Jonathan Jarvikselle!

Itse aiheutettua epämukavuutta

Olen hieman hankalassa tilanteessa, tai hankalassa ja hankalassa. Paremminkin kyse on eräänlaisesta epämukavuudesta, sillä en tarkkaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Olen kirjoittanut tännekin harkitsevani uuden Nikon D90 kameran ostamista tämän kevään aikana ja nyt se aika olisi päällä. Varsinkin kun maahantuoja on järjestänyt promootio kampanjan, jossa kuluvan kuukauden aikana kamera paketin ostaneelle postitetaan kotiin kaupanpäällisiksi kameran akkukahva. Siis sellainen pro-tyylin lisävaruste kameraan jotta siihen saa enemmän virtaa ja on päheämmän näköinen.

Mainitsemani epämukavuus johtuu siitä, että kampanja on voimassa ainoastaan kotimaisilta jälleenmyyjiltä ostamissa kameroissa. Nämä ovat järjestään 50 - 150 euroa kalliimpia kuin ulkomailta tilatut aivan vastaavat kamerat. Sitä paitsi nyt kun kampanja lähestyy loppuaan on edullisimpien liikkeiden varastot loppuneet ja en ole yhtään varma, että onko näitä enää saatavilla siinä aikataulussa joka minulla on. Siis ensisijaisesti kuluvan viikon aikana, toissijaisesti pääsiäiseen mennessä.

Tilanteen syntymiseen on vaikuttanut itse asiassa yllättävän moni asia, enkä ole aivan kaikkiin täysin syyllinen. Suurin viivästys aiheutui viime marraskuun tapahtumien ansiosta ja siitä seuranneista muutoksista. Toisaalta kyseessä on myös ihan puhtaasti omaa syytä. Olen venyttänyt päätöksen tekemistä vaikka siihen ei ole ollut täyttä syytä. Harmillista, mutta minkäs teet.

Muita uutisia, huonekasvit ovat saaneet uuden mullan ja keittiön ikkunalla on neljä uutta ruukkua odottamassa kesää. Niihin on istutettu oreganoa, persiljaa ja pari palsamia (Impatiens balsamina). Saa nähdä mitä niistä lähtee tulemaan vai tuleeko mitään.

These songs of freedom

Yksinkertaisesti hieno kappale, hienolta mieheltä.

In the land of the Pharaohs

A friend of mine is currently soaking her toes in the Red Sea, on the Egyptian side of it, and I'm sure she is having the time of her life. Unless she has been kidnapped and sold to an Arab sheik for 900 camels. Suppose she really needed her holiday and I'm pretty confident, that the spot she picked is just wonderful. As in my opinion Egypt has to be one the great places on Earth.

Of course she didn't go there to have a look on the pyramids, as I would have, but I'm still pretty psyched that she went there. As I'm just reading a book by Herodotus and he wrote generously about the region and all it's wonders. There has to be something special about the people, who build the pyramids with out the help of modern tools. Imagine all the work and thought that went in to those projects.

A second book that I am sort of reading at the moment, is actually a book with transcripts of anchient letters from the time of Pharaos. There are hundrets of survived letters from the town of Deir el Medina. It was an setlement for the artisans who build the tempels in the Valley of the Kings. The letters range from all sorts of subjects, the construction manager is complaining about not getting the proper materials, or the lack of pay for the workers. Old father is writing to his son and begging him not to forget him now when he is old and loosing his sight. Just ordinary letters on ordinary subjects, but a clear sight to the lives of people who lived more than three millennias away.

Even when I'm relatively fixed with the princible of not reading anyones mail, I'm relax about this book. The letters published in this are more than 3000 year old, and I'm sure that the original writers won't mind. The book is in Finnish and is called "Kirjeitä faraoiden Egyptistä" (Letters from the Egypt of the Pharaohs), published by Basam Books.

May this reach you in life, prosperity and in good health.

Syvyyden pauloissa

Yksi paikka jonka unohdin tuolta listalta. Siis siltä, mihin olin kirjoittanut paikkoja joita olisi hieno kokea. Unohdin siitä ehkä sen kaikkein hienoimman eli Mariaanien haudan. En osaa sanoa, olisiko miehekkäämpää paikkaa kuin maailman syvin paikka. Voisi kerrankin sanoa käyneensä pohjalla ja nousseensa sieltä takaisin ylös.

Harvoin mainostan mitään tv-kanavaa, mutta tuolla Jim kanavalla tuli eilen illalla erittäin mielenkiintoinen dokumentti. Sukellusveneet ovat jostain syystä aina kiehtoneet minua ja jos Suomella sellaisia olisi, tämä poika olisi laivaston leivissä.

Käykääpä kipaisemassa Jimin nettiTV:ssä jos aihe kiinnostaa. Se on sitten ihan pitkä dokkari, eikä muutenkaan oli näkyvissä kuin muutaman päivän, katseluaika rajattu 25.3 saakka.

Turha teksti osa kaksi

Jahas.. huomenna tunniksi leikkimään roolileikkejä. Ihan hemmetin mielenkiintoista ja jännää. Hengitys kulkee hyvin suun kautta, mutta nenä on tukossa ja niistämisestä on hävinnyt kaikki sen alkuperäinen hienous.

Millaistakohan olisi majailla Hotel de Parisissa? Olisi kiva päästä joskus kokeilemaan. Ehkä sitten joskus kun telttaretken suunnittelulta ehtii. Se maanantain makkaranpaisto reissu meni muuten reisille. Hitot siellä mitään puita enää ollu, yksi seitsemän sentin hiiltynyt mäntykalikka. Jäi buffalomakkarat paistamatta ja sinappia ulkoilutettua ihan turhaan.

Tosin tulipa sekin selväksi ettei enää uskalla mennä jäille. Kyllä se varmaan kestää vielä pienen henkilöauton, mutta minulla sinne ei ole enää mitään asiaa. Jäällä on sen verran sohjoa, ettei sinne kannata mennä ihan pikkukengissä. Kumisaappaitahan minulla ei ole, enkä tuon takia rupea niitä ostamaan.

Turha teksti

En muista koska viimeksi olisin ollut sairaana, olen käytännössä aina terve ja siksi tämä flunssa tuntuu aika kamalalta. Nenä on tukossa ja ajatukset eivät oikein tahdo kulkea. Kuumetta minulla ei ole, koska en omista kuumemittaria. Ja vaikka omistaisinkin, ei se varmaankaan tilannetta muuttaisi. Pari edellistä yötä on tullut nukuttua aika huonosti ja sekin varmasti tuo osansa tähän olotilaan.

Katsoin eilen DVD:ltä Planeetta Maa sarjaa ja jäin miettimään, mitä asioita haluaisin nähdä. Siis sellaisia asioita ja kohteita joita tällä planeetalla on, eivätkä ole ihmisen tekemiä. Mitään kattavaa listaa en ole saanut aikaiseksi, mutta mieleen on noussut mm. jäävuori. Miltäköhän sellainen näyttäisi aivan oikeana?

Toisena tuli mieleeni luola, siis ihan oikea luola, eikä mikään lyhyt syvennyt kallion kolossa. Suomen kallioperä on pitkälle graniittia ja useampikin jääkausi on pitänyt huolen siitä, että luonnollisia luolia ei juuri ole. Pitäisi päästä jonnekin kauemmas katsomaan ihan oikeaa luolaa. Kaiketi siinä on jotain mikä puhuttelee uteliaisuuttani, käydä kurkistamassa kivenkoloon.

Kivinen juttu on kolmaskin kohde. Kuinka moni on joskus käynyt ihan oikealla vuorella? Minä en ole. Ellei sitten mukaan lasketa tulivuorta ja sitä en oikein osaa tässä tehdä. Lähin kosketus vuoristoon on lentokoneen ikkunasta, eikä se riittänyt.

Onhan noita muitakin, mutta on kaiketi parasta etten rupea suurempaa listaa niistä kirjoittamaan. Yritän oikeastaan saada vain aikani kulumaan. On hieman tylsä päivä tänään.

Haahkoista, öljystä ja hiilijalanjäljestä

Haahka on aina ollut minulle hyvin läheinen lintu, tavalla joka yhdistää minut mereen ja saaristoon. Kyseessä on suurin Suomessa pesivä sorsalintu ja puhdas meren kasvatti. Ravinnoksi sille kelpaa pääasiassa sinisimpukat ja muut merinilviäiset. Ehkäpä siksi itse haahkan liha on hyvin voimakkaan makuista, riistan maku on huomattavasti voimakkaampi kuin vaikkapa sinisorsan lihassa, joka on myös puhdasverinen riistalintu. Siksi haahkan liha ei ole aivan yhtä arvostettua ja osa keskittyykin pelkästään muihin lintuihin.

Tämän päivän Helsingin Sanomien nettiversiossa oli mielenkiintoinen, joskin lyhyt, artikkeli haahkakantojen romahtamisesta. Artikkeli selittää romahdusta Itämeren rehevöitymisellä ja siitä seurannutta eliöstön muutosta. En ole niin asiaan perehtynyt, että osaisin esittää siihen vahvaa kommenttia, mutta on minullakin Itämeren muutoksesta muistinvaraista tietoa. Muistan hämärästi, kuinka syksyllä rannalle ajautuneen rakkolevän määrä on vuosien saatossa pudonnut. Vielä 80-luvun alkupuoliskolla, rakkolevää oli kasautunut hiekkarannoille suuriksi kasoiksi aina syksyn tullen. Sitä oli niin paljon, että omakotitalossa asuvan kävivät hakemassa sitä istutuksien lannoitteeksi peräkärrykaupalla. Nyt niitä kasoja ei tahdo enää löytyä, ei edes niistä lahdista, joihin suurimmat röykkiöt aina ennen kerääntyivät.

Olen aina tasaisin väliajoin nostanut esille julkaisun, joka on mielestäni yksi laadukkaimmista julkaisuista englantia puhuvassa maailmassa. Uusimmassa numerossaan National Geographic käsittelee energiaa, ja lähestyy sitä kautta yhtä lempi aiheistaan. Ympäristön tila on modernin historian huonoimmassa jamassa ja energian nälkämme, on yksi merkittävä syy tähän kurimukseen. Ehkä jopa se suurin.

Tiesitkö, että Kanada on noussut maailman toiseksi öljyrikkaimmaksi valtioksi? Se tulee heti toisena Saudi Arabian jälkeen potenttiaalisella 300 miljardin barrelin tuotannolla. Kyse ei ole mistään uudesta öljykentästä, kyse on uudesta laskutavasta. Siinä missä Lähi-Idän raakaöljy on nestemäistä, sitä hyvää tavaraa, Kanadan öljy on bitumia. Se on hiekkaa, johon öljy on sekoittunut ja muuttunut bakteeritoiminnan johdosta kiinteäksi. Oil sands, on kaiketi kansainvälinen termi, enkä suoralta kädeltä tiedä sille parempaa kotimaista termiä.

Merkittävää tässä artikkelissa on oikeastaan kaksi asiaa, jotka ovat saman kolikon kaksi puolta. Ensiksi, öljyhiekan esiintymä on siinä mielessä uusi, että sen hyväksikäyttö ei ole aikaisemmin ollut taloudellisesti kannattavaa. Esiintymät sijaitsevat usein syvällä, eikä kiinteää tavaraa pysty pumppaamaan ylös samalla tavalla kuin nestemäistä öljyä. Toiseksi, jos nestemäisen raakaöljyn hyötysuhde on 1:10,5, öljyhiekka tuottaa energiaa vain puolet tuosta. Hiekkaöljyn jalostamisessa käytettyä yhtä energia yksikköä kohtaan, saadaan siitä ulos vain 5 - 7,2 yksikköä. Riippuen onko kyse avolouhoksella kaivettua vai vesihöyryllä nestemäiseksi muutettua bitumia.

Kun ruvetaan hyödyntämään bitumi esiintymiä, joiden hyötysuhde on honoimmillaan jopa puolet heikompi, on aika helppo nähdä mihin ollaan menossa. Öljy alkaa yksinkertaisesti olla lopussa. Fakta jonka takia parissakymmenessä vuodessa, on käyty jo kaksi sotaa Persianlahden rantahietikoilla.

Oli miten oli, olen tavallaan menettänyt uskoni ihmiskunnan selviytymisestä jo vuosia sitten. Luonnonlakien mukainen ympäristön kantokyky ihmiskuntaa kohtaan, on todennäköisesti jo ylitetty. Tietysti pitkitämme romahdusta, mutta on vaikea kuvitella, että 6,64 miljardin ihmisen elintavat muuttuisivat niin nopeasti ja niin dramaattisesti, että väistämätöntä romahdusta ei tulisikaan.

Olen pyöritellyt hesarin hiilijalanjälki-testiä ja vaikka asun yksin, kohtuullisen säästäväisesti, on jalanjälkeni siitä huolimatta suurempi kuin vuoden 2050 tavoite. Pääsin sen alle kun tiputin vuoden ainoan Euroopan sisäisen lentomatkan pois ja vaihdoin sähkösopimuksen vihreään sähköön. Niin ja ryhdyin shoppailemaan pelkästään kirpputoreilla. Noistakin vaihtoehdoista ,ainoastaan se sähkösopimus tuntui realistiselta vaihtoehdolta.

Samalla kun puhutaan, että amerikkalaisten suurimmat energiansäästöt tulisivat autojen ja rakennusten hyötysuhteita parantamalla, ollaan oikeassa, mutta silti hakusessa. Autot ovat edes jossain määrin realismia, vaikkakin kaukaista. Muutokseen vaikuttaa se bensiinin loppuminen ja korkeat hinnat, mutta kuka tosissaan uskoo, että yli 300 miljoonan ihmisen kansakunta päättää kertaheitolla rakentaa asuntonsa uusiksi? Ei ole todellisuutta.

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että 1990 luku todella oli ihmiskunnan huippuvuosikymmen, kuten ensimmäinen Matrix elokuva mainosti.

Murder of Missing Russian Royals Confirmed

Selvisi sitten sekin, ettei kukaan tsaari Nikolai II:n perheestä selvinnyt bolsevikkien käsistä elävänä. Aika ihmehän se olisi ollut, mutta ihmisluonto kehittää aina omia tulkintojaan, jos vedenpitäviä todisteita ei ole esitettäväksi. Nyt on.

Onhan se hyvä, ettei asian lopulliseen selvittämiseen mennyt edes täyttä vuosisataa.

Unien maailmassa

Näin toissa yönä unta, joka pisti pään pyörälle oikeastaan koko päiväksi. Sen aihe oli kohtuullisen tavallinen, mutta se käänne mikä siinä tapahtui oli hämmentävä, hyvin hämmentävä. Siksi se varmasti jäikin päiväksi mieleen.

Olin ostanut uuden asunnon, sellaisen kaksion 80-luvulla rakennetusta elementtitalosta. Tiedäthän, sellainen laatikkotalo joka on rakennettu monista pienemmistä laatikoista. Ainakin minun käsitys on siinä, että elementtitalot alkoivat 60-luvulla ja muistuttivat aluksi kyljelleen kaadettua suorakuutiota. 1970-luvulla tämä suorakuutio nostettiin pystyyn ja talost rupesivat saamaan monumentaalisia mittasuhteita. Sitten 80-luvulla, joka keksi, että elementeistä voi hyvinkin rakentaa myös sellaisia pienempiä kolmen tai neljän kerroksen lähitaloja. Niitä typeryttävän näköisiä palikkakasoja, joissa jokainen asunto muodostaa oman erillisen muotonsa, mutta on yhä kiinni yhdestä kulmastaan siinä samassa kasassa, missä muutkin. Olen aina katsonut kieroon näitä muistomerkkejä.

Joka tapauksessa asunto oli juuri tälläisestä 80-luvun rakennelmasta ja sen erikoisuutena oli parvekkeelle asennettu suihku. Niin, sellainen jättimäinen pyöreä suihku, joita näkee elokuvissa ja sisustusohjelmissa. Olin esittelemässä asuntoani yhdelle hyvälle ystävälleni ja eikä aikaakaan kun olimme jo kokeilemassa suihkua. Tämä on se kohta, joka sai minut hämmentymään lähes koko päiväksi.

En yleensä näe unia ystävistäni, jotka riisuutuvat alasti ja hämmenny siitä, että heidän rintansa ovat erilaiset kuin olin kuvitellut. Tämä koko yhdessä peseytyminen oli vain jotenkin niin outo käänne, etten tiedä miten siihen suhtautua. Joku intopää keksii kommentoida, että alitajuntani tahtoo sanoa siinä minulle jotain. Hyvä, ehkä hänen rintansa ovat erilaiset kuin olen kuvitellut, mutta syvemmälle en tuohon viitsi mennä. Viime yönä näin unta kuivasta erämaasta, joka oli täynnä zombien kaltaisia vastustajia. Sitä seuraava uni kertoi lentokoneiden kokoontumisesta, jossa pääesiintyjänä oli Airbus Belugalle. Tapahtuman loppuessa seisoin kiltisti kentän laidalla ja vilkutin, kun kone nousi ja teki kierroksen kentän ympäri. Heti tämän jälkeen olin helikopterin kyydissä, joka yritti maailmanennätystä helikopterien korkeuslennossa. Tämäkin tuntuu eriskummalliselta, sillä korkeutta oli ainakin 30,000 metriä ja tarkoitus oli lentää yhtä korkean vuoren ylitse.

Olen siis kohtuullisen epäileväinen tuota alitajunnan piiloviestintää kohtaan. Saati sitten unikirjoja, joiden mukaan olen unissani ennustanut, niin suuria rahavoittoja kuin läheisen ihmisen kuolemaa. Yhtä tyhjän kanssa, sanon minä. Vaikka pidän kyllä valtavasti omista unistani. Niissä tapahtuu aina jotain jännittävää ja lähes jokainen hetki peiton alla on osa suurta seikkailua.

Reissu GoExpo messuille

Kävin piipahtamassa Helsingin messukeskuksessa, kuten olin jo aikaisemmin uhannut. Messulippu maksoi sen täydet 13 euroa (+ 2 e narikka), vaikka käytössä oli ainoastaan alakerran molemmat hallit. Hinta on kohtuullisen suolainen, kun esim. Venemessuilla oli enemmän nähtävää. Siihen nähden olen hinnoitteluun hieman pettynyt, vaikka itse sisältö oli mielenkiintoista.


Aloitin messut fillariosastolta, narikasta heti oikealle ja oli siksi luonnollinen lähtösuunta. En ole ihan viime aikoina nähnyt yhtä paljon fillareita, kuin tuolla osastolla niitä oli esillä. Oli customia, maasto-, retki- ja kilpapyörää. Kaikkea kahdella pyörällä liikkuvaa, tuntui olevan esillä ja hyvä niin. Kyllähän se kuvioidun kumin paljous, pisti sydämen pamppailemaan ja teki kovasti mieli tarttua fillaria sarvista kiinni ja painua baanalle. Sääli vain, että tiet ovat aivan sohjossa ja minun fillarini odottaa edelleen sitä voimansiirtoremonttia.

Se on niin kallis projekti, ettei sen aloittamiseen riitä innostusta. Varsinkaan kun elämässä on muitakin kiinnostuksen kohteita. Vaikka olisihan se hienoa, saada taas satula jalkojensa väliin ja päästä kunnolla polkemaan. Pakarat kaipaavat liikettä.


Meinasin ostaa vaikka mitä, pyöräilysormikkaat, uuden haspelikelan, teknisen paidan ja ties mitä muuta. Varsinkin tuo kalastus- ja eräosasto, oli todella vaarallinen rasti lompakolle. Uistimiakin oli myynnissä enemmän kuin osasin laskea, mutta pidin visusti suunnitelmasta kiinni. Etsin katsokaas ainoastaan muutamaa tiettyä uistinta. Alelaarista ne lopulta löytyivät, ensimmäinen on valkea vetouistin ja toinen pienempi vaappu kaiketi kuhalle. Luin juuri jostain, että sisävesien jalokala iskee keväisin tuollaisiin vaaleisiin uistimiin. Uskoo ken haluaa.

Se muu liikuntapuoli tuntui olevan pääasiassa omistettu golfin harrastamiselle. Oli putteria, driveria ja bägiä vaikka köyhille jaettavaksi. Kävin pällistelemässä sielläkin alelaaria, mutta hittojako minä niiden päälle ymmärsin. Luulisi sitä olevan fiksumpiakin tapoja tipauttaa pieni valkoinen pallo kuopan pohjalle, kuin lyödä sitä rauta ysillä. Vaikka kyllä nyt jälkeenpäin hieman harmittaa, etten jäänyt kokeilemaan miltä sen pallon lyöminen draiverilla, oikeastaan tuntuu. Siellä oli sitäkin tarjolla.

Muuta huomion arvoista, kylmäsavuporoa myytiin eräosastolla. Samalla tiskillä on tarjolla myös kaikkea muutakin ja mukaan tarttui myös tölkitettyä nieriää. Ei aavistustakaan miltä se maistuu, mutta tölkki oli upea. Tuntuu vain sieltä, että noiden myyntipaikkojen vuokrat on nostettu niin korkealle, että kovin monella pienyrittäjällä ei ole varaa osallistua. Ajankuvaan sopi myös se, että jo heti ensimmäisenä päivänä oli tarjolla todella kovia alennusprosentteja. Tuottaita oli tarjolla parhaimmillaan jopa -70 % alennuksella, aika mahtavaa kun kyse kuitenkin oli aivan uusista tuotteista.

Lukemista ja suunnitelmia

Posti toi tänään paljon luettavaa. Olen ainakin tällä hetkellä kovin tyytyväinen päätökseeni, tilata kaksi lehteä itselleni. Erä ja Aku Ankka ovat kumpikin hauskoja julkaisuja ja niistä tuli edulliset tarjoukset aivan kotiovelle asti. Erä:ssä minua veti puoleensa sen laaja-alaisuus; lehti paneutuu sekä kalastukseen, metsästykseen että yleiseen eräretkeilyyn. On pahuksen hauskaa saada samassa lehdessä uutisia vieheistä, aseista ja vaikkapa puhallettavista kanooteista. Tänään lehden mukana oli sitä paitsi uusi hohtomaalattu uistin.

Odotan muutenkin jäiden lähtöä suuremmalla mielenkiinnolla kuin pitkään aikaan. Viime vuoden aikana uudelleen herännyt kalastusinnostus, on kasannut talven aikana kovasti painetta ja sitä olisi hyvä päästä vähän vähentämään. Varsinkin kun keksin, että tuo naapurissa oleva Uutelan niemi on oikeastaan ihan hyvä kalastusalue. Se on sopivan kävelymatkan päässä, eikä pitäisi olla kovin ruuhkainen. Sitä paitsi, vielä lähempänä oleva Aurinkolahden venesatama, on varmasti hyvä onkipaikka kesän kuumalla helteellä.

Aku Ankasta ei varmaan tarvitse kirjoittaa tämän enempää. Se on vain hauska.

Smithin Azteekki kirja on minulle kuitenkin uusi ja tuntematon tuttavuus. Tilasin sen uuden veroisena käytettynä jenkkien Amazonista, hyvien arvostelujen sokaisemana. Etelä- ja Väli-Amerikan intiaanit ovat aina olleet lähellä sydäntäni, mutta en ole aikaisemmin ostanut yhtään yksinomaan heihin keskittynyttä julkaisua. On tullut luettua vain yleisiä tietosanakirjoja ja muita artikkeleja, joiden pohjalta toki saa hyvin kattavan käsityksen kustakin kansasta. Toisaalta olen pikkuhiljaa pyrkinyt rakentamaan itselleni perus kirjastoa, sellaista jossa on ns. perusteoksia kaikilta niiltä aloilta joista olen kiinnostunut. Tietysti mukana on myös romaaneja, mutta niitä minulle ei kannata lahjaksi antaa. Ellei sitten pelaa todella varman päälle ja hanki jotain kirjallisuuden klassikkoa. Koskahan minä muuten olen viimeksi edes ostanut kenellekkään kirjaa lahjaksi? En varmaan melkein koskaan. On syytä laittaa korvan taakse tuo huomio ja muistaa joskus ystäviä.

Mitäpä vielä, taidan tänään mennä baariin katsomaan futista. Jose Murinhon persoona ja huumorintaju puhuttelee minua ihan oikeasti ja illan Manchester United vs F.C. Internazionale Milanoa vastaan on varmasti katsomisen arvoinen ottelu. Illaksi siis Elmoon.

Perjantaina Messukeskukseen tutustumaan GoExpo messuihin. Sieltä saattaa tarttua mukaan jotain pientä kun tuo kalastuskuume nyt kuitenkin on korkeissa lukemissa. Jos ei mitään muuta niin pari kuvaa ja tulenpalavaa kommentointia kuinka olisin järjestänyt kaiken paremmin. Tuttua kamaa allekirjoittaneelta.

Värähtelevä uros ja elämän nektariini

Missä tilanteessa jostakin tietystä musiikista tulee osa yleissivistystä? Olen miettinyt tuota kysymystä tänään, sen mitä olen kiireiltäni ehtinyt. Tänään oli kiireinen päivä; ihme kyllä. Sivusta seuranneena, brittiläinen Coldplay on tällä hetkellä aika kuumaa tavaraa ja on ollut sitä jo pitkään. Itse asiassa taitaa olla niin suuri bändi, että se kuuluu jokaisen sivistyneen länsimaalaisen yleissivistykseen. Minun tietoisuudessa, Coldplay on ollut kuitenkin vain pieni heikko pisara valoa, kaukana hämärän rajamailla.



Musiikin seuraaminen on jäänyt minulta todella heikolle, jo useamman vuoden ajaksi ja tottakait se harmittaa. Olisi niin paljon tyydyttävämpää osata aina löytää, se tämän päivän uusin ja tuorein artisti. Se joka on kuuma ja jonka julkinen kuunteleminen kotiuttaa välittömästi tietyn määrän positiivista arvostusta.

Musiikin osalta en missään nimessä ole viileä tai edes kovin haalea. Olen jämähtänyt kuuntelemaan niitä aikaisemmin hyväksi todettuja kappaleita, ja tyytynyt kivittämään kaikkea uutta ja ihmeellistä. Jopa silloin kun kyseessä on oikeasti hieno ja upea esiintyjä. Usein tuntuukin, että olen lähes täysin lukutaidoton musiikin maailmassa. Tunne joka raastaa pientä sieluani, sillä kuitenkin pidän aidosti lähes kaikesta musiikista. Pidän - vaikka ainoa instrumentti, jota osaan soittaa on ovikello.

Kuuntelen tässä tätä Coldplayn Viva la Vida albumia ja nautin siitä. Se yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä, vaikka tietysti onkin hiottu studiossa loistavammaksi kuin suurinkaan safiiri. Ehkä niin onkin ihan hyvä, tämä kun on omalla tavallaan moderni klassikko. Tai jos ei aivan klassikko, niin ainakin osa tämän päivän äänimaailmaa. Olen hyvin onnistunut väistelemään levyn kappaleita ja koko albumi on minulle täysin tuoretta musiikkia. Levy on julkaistu wikipedian mukaan, jo lähes vuosi takaperin ja se kuvastaakin hienosti musikaalista syrjäytymistäni.

Tosin en halua vaikuttaa pelkältä ruikuttajalta, sillä tuosta syrjäytymisestä ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Varsinkin kun elää kaupungissa, jossa on ehdottomasti maan paras musikaalinen tarjonta. Kaupunki on suorastaan täynnä hyvää ja kiehtovaa livemusiikkoa - päivällä, illalla ja ennen kaikkea yöllä. On siis syytä ottaa itseään niskasta kiinni ja painua pihalle. Avata korvat ja hyväksyä tosiasia, että joku muukin osaa tehdä hyvää musiikkia kuin AC/DC. Sitä paitsi, minähän olen moderni uros, täynnä värähtelevää energiaa ja säihkyvät silmät valmiina havaitsemaan pienimmänkin ilon kipinän. Olen valmis löytämään uuden elämän lähteen.

Nikke Knatterton

Kyllä netti on ihan parasta, varsinkin Youtube.

Treffit Nefertitin kanssa

Ehkäpä suuntaan loppuvuodesta Berliiniin. Tuohon ikuisen muutoksen kaupunkiin, paikkaan joka on ollut maailmanhistorian suurimpien näytöksien näyttämönä. Siellä minua odottaa maailman historian kaunein nainen, Nefertiti.

Mikä on muuten oikea puhuttelumuoto jumalan asemaan kohotetulle hallitsijalle, hänen jumalainen ylimmyytensä? Oli miten oli, Nefertitin kuuluisan rintakuvan uusi säilytyspaikka, Berliinin Neues Museum, avataan syksyllä yleisölle. Neues Museum on ollut rakennustöiden tai restauroinnin kohteena jo useamman vuoden ajan, mutta työ on nyt saatu päätökseen. Siis varsinainen rakennustyö, siitä oli oikein uutinen maailman mediassa. Kokoelmien siirtoon ja muuhun näpertelyyn menee kuitenkin oma aikansa ja yleisö pääsee paikalle vasta myöhemmin. Tarkkaa päivämäärää minulla ei ole, mutta eiköhän se vielä selviä. Sitä paitsi, tämä retki on minulla vasta "menossa" vaiheessa.


Olen ollut "menossa" Berliiniin aikaisemminkin, mutta on aina jäänyt jostain syystä menemättä. Tällä kertaa sen voisi kuitenkin toteuttaa, jos siihen on vain mahdollisuus. En jaksa uskoa, että suuria ongelmia sen kanssa tulee, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kaupunki olisi kuitenkin hieno paikka käydä kääntymässä. Kuten tuolla alussa jo paatoksellisesti hehkutin, on kyse yhdestä maailman suurista kaupungeista. Jo yksin sen statuksen takia, siellä pitäisi sivistyneen eurooppalaisen päästä käymään, mutta eihän se ole todellisuutta. Kaikki hieman vaikeammat kohteet jäävät aina aurinkorantojen varjoon. Ymmärtäähän sen, mutta silti se hieman harmittaa. Siellä on tarjolla kulttuuria, historiaa, urheilua ja vaikka mitä. Ruokaa ja olutta on varmasti kanssa. Mikä muuten on Berliinin perinteinen ruoka?

Kirjoitus lehtitilauksista

Tänään tuli ensimmäinen Aku Ankka, lehti josta olen aina pitänyt, mutta koskaan aikaisemmin en ole sitä itselleni tilannut. Pari viikkoa sitten tulin kuitenkin kuunnelleeksi nuoren miehen myyntipuheen ja hyväksyneeksi tehdyn tarjouksen. Hinta oli oikeastaan hyvin edullinen, sillä normaalihintainen tilaus ei ole yksi niistä halvimmista. Ylipäätänsä kotimaiset aikakausilehdet, ovat mielestäni kansainvälisesti verrattuna erittäin kalliita.

Esimerkkinä:
- Kippari (12 kk 74.10 € kesto)
- Avotakka (12 nroa 79.00 € kesto)
- Tiede (12 kk 79.00 € kesto)

Vertailun vuoksi muutama ulkomainen lehti:
- National Geographic (12 nroa 44.00 € kesto)
- Wooden Boat (6 nroa 32.00 $ 1 vuosi)
- Boating Magazine (12 nroa 24.00 $ 1 vuosi)
- Traditional Home (16 nroa 32.00 $ 1 vuosi, tarjous)

Kyllä minä tajuan ettei noita voi aivan suoralta kädeltä verrata toisiinsa, mutta suuntaus on selvä. Suurempi väestöpohja ja tiukempi kilpailu pakottavat tehokuuteen. Mutta silti on syytä ihmetellä. Moni kotimainen lehti, kuulu isompaan kansainväliseen kustantamoon ja artikkeleiden kierrätys ei ole harvinaista. Sillä onhan se helpompaa, kirjoittaa vain yksi artikkeli ja kääntää se sitten eri kielille.

National Geographic on kuitenkin julkaisu, jota aina jaksan ylistää. Kyseessä on omalla alallaan ehdottomasti johtava julkaisu, ja siihen nähden hinta on naurettavan edullinen. Varsinkin kun uuden asiakkaan vuosikertaa, tarjotaan tällä hetkellä 15.00 USD:n hintaan. Yhdenkin kotimaisen julkaisun, on vaikea lyödä tuota hinta-laatu-suhdetta.

Pahoittelen, että tämä kirjoitus on hyvin lähellä maksettua mainosta, mutta en voi sille mitään. Selvien lukujen perusteella asia on niin paljon helpompi kuvailla, eikä tästä löydy ensimmäistäkään suoraa ostokehoitusta. Olen vain hieman ihmeissäni tilanteesta ja edelleen hyvällä tuulella, tuosta uutukaisesta sarjakuvasta.

Show them to me

Free the puppies!!

Hauskaa olla haluttu

Sain tänään postia Pohjois-Karjalasta, he haluavat minut sinne takaisin. Herttaista lähettää kutsukirje ja luettelo myynnissä olevista yrityksista Joensuun alueelta. Joudun kuitenkin tuottamaan pettymyksen, sillä en missään nimessä ole valmis muuttamaan takaisin susirajalle. Olen täysin tyytyväinen olooni täällä etelässä, enkä keksi miksi minun pitäisi muuttaa takaisin Joensuuhun. Hauska ja varmasti tehokas kampanja joka tapauksessa. Pisteet siitä Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle.

En oikeastaan edes keksi minne minun tekisi mieli muuttaa takaisin, olenhan ehtinyt asua usealla eri paikkakunnalla, ympäri suomen niemeä. Jokaisella paikalla on tietysti aina jotain viehättävää, mutta kyllä ne ovat vain rusinoita pullassa. Muutamiin eri paikkoihin voisin kyllä harkita kesäasuntoa, mutta kyllä sekin on hyvin kaukainen asia vielä tällä hetkellä.