Museokortti - Taidetta ja tekniikkaa vuonna 2016

Olen ollut Museokortin omistaja nyt kohta lailla vuoden päivät ja kävin juuri uusimassa sen myös seuraavaksi vuodeksi. Harmikseni myöhästyin heidän joulutarjouksestaan, mutta se oli aivan omaa syytäni. En saanut asiaa aikaiseksi. Siihen olisi kuulunut ilmainen 13:sta kuukausi, mutta se jää nyt käyttämättä. Muistaakseni minulla sellainen kuitenkin oli tälle vuodelle, joten sinällään kaikki on hyvin.

Vuosi 2016 on ollut minulle eräänlainen kulttuurin vuosi. Olen toki käynyt museoissa ja erilaisissa näyttelyissä aikaisemminkin, mutta tämä vuosi oli tarkoituksella sellainen jossa otin sen tavoitteekseni. Luin toissa vuonna miehestä, joka ilmeisesti käy vuoden jokaisena päivänä jossain museossa ja halusin jotain samanlaista myös itselleni.

Tästä innostuneena otin tavoitteekseni käydä vuoden aikana vähintään 12 kertaa kulttuurimenossa. Mitenkään tarkemmin en ole tätä itselleni rajannut, sillä olen laskenut mukaan niin elokuva, teatteri, baletti, museo ja monia muitakin menoja. Ohessa on Museokortin sivuilta löytynyt listaus niistä kerroista kun olen Museokorttia käyttänyt.

MUSEOKÄYNNIT

---

HAM Helsingin taidemuseo

17-12-2016 12:12:05

---

Porvoon museo, Holmin talo

11-12-2016 13:42:51

---

Ateneumin taidemuseo

04-12-2016 12:58:08

---

Jyväskylän taidemuseo

06-11-2016 11:06:55

---

Ateneumin taidemuseo

01-10-2016 10:44:48

---

Suomen Rautatiemuseo

15-08-2016 11:20:28

---

Helsingin Taidehalli

24-07-2016 14:23:42

---

Suomen Ilmavoimamuseo

26-06-2016 15:08:08

---

Ateneumin taidemuseo

26-03-2016 10:09:06

---

Ateneumin taidemuseo

09-01-2016 10:05:24

---

HAM Helsingin taidemuseo

30-12-2015 16:32:26

---

Näyttelykeskus WeeGee

29-12-2015 11:33:02

Näyttää siis siltä, että olen käyttänyt korttia tasan 12 kertaa. Piikki käytössä on selkeästi nyt joulukuussa, jossa olen käynyt kolmessa eri museossa. Tästä tietysti puuttuu useita museokäyntejä niissä museoissa, joissa kortti ei ole käynyt. Mikään kokonainen lista kyseessä ei siis ole, mutta antaa kyllä hyvin kattavan kuvan omasta museokäyttäytymisestäni.

Taidetta ja tekniikkaa.

Olisinko voinut käyttää korttia vielä enemmän? Aivan varmasti. Minua harmittaa etten käynyt tuon enempää missään historiamuseossa, millä ehkä viittaan Kansallismuseoon, Turun linnaan tai muuhun vastaavaan.

Korttiin olen erittäin tyytyväinen. Se muutti jonkin verran käyttäytymistäni, sillä ainakin yksi tai kaksi Ateneumin visiittiä olivat ns. ranskalaisia. Piipahdin katsomaan sen mitä halusin ja lähdin pois. Aivan ennen kuulumatonta siihen, että ostin erikseen pääsylipun ja käytin sen viimeiseen sopukkaan asti.

Rahallisesti tämä on ollut mahtava sijoitus. Maksoin kortin käytännössä jo pelkillä Ateneum visiiteillä, jossa yksittäinen lippu maksaa EUR 15,00. Kävin siellä neljä kertaa.

Muistan jotain jokaisesta käynnistä, mutta suosikkini on ollut kaiketi Suomen ilmailumuseo, joka on aina upea kokemus. Tällä kertaa siitä teki erityisen seurueen nuorimmaiset, jotka ihastuivat retkeen täysin.

23.8.2016 New York, New York

Kellon päivyri sekoittaa erittäin mainiosti. Ilmeisesti nyt on kuitenkin 23 päivä. On joka tapauksessa tiistain ja olen MoMa:ssa. Tämäkin on vertaansa vailla oleva museo, joskaan pidin The MET:stä enemmän.

Ihmismäärään nähden täällä on liian intiimiä, joka aiheuttaa tunteen tungoksesta. Vaikka todellista tungosta täällä ei ole. On vain paljon ihmisiä, turisteja tai taiteesta kiinnostuneita, kuinka sen haluaa laskea.

En löydä Frida Kahlon töitä, mikä on pettymys. Vaikka en tiedä osaisinko nauttia niistä. Starry night oli pettymys jatkuvan valokuvauspiirin ympäröimänä. Sitä kuuluisuus kaiketi on. Koskapa sen kokonaan itselleen edes saisi. Mitä nämä kaikki ihmiset ajattelevat?

Olemme katsomassa kuvia, mutta jääkö niistä mitään mieleen? Onko se ylipäätään niiden tarkoitus. Haluaisin kysyä mikä on taidetta, mutta en tiedä vastausta. Onko sitä edes olemassa?

Minulle tämä jättää päällimmäisenä tiedon, ja sen myötä tunteen, siitä, että olen käynyt täällä. Kokenut jotain mitä ihminen tai ihmiskunta kollektiivisesti on merkinnyt arvokkaaksi. Sen takana on tietysti ilo siitä, mitä on päässyt näkemään omin silmin.

Ei saisi tottua näin korkealaatuiseen taiteeseen.

Onko se edes mahdollista?

-

Istun MoMan sisäpihalla ja kuuntelen kaupungin hengitystä. Kaikki äänet yhdessä kertovat elämästä.

Uusi ylväs todellisuus - käsi joka takertuu kuolemaan

Uusi, ylväs todellisuus: kylmäsota 2 tai ensimmäinen kybermaailmansota. Obama sanoi ääneen todellisuuden jonka jokainen tietää todeksi. Venäjä on alueellinen valta, joka ei tuota yhtään mitään, jota kukaan muu haluaisi oikeasti ostaa. Sen ainoat vientituotteet ovat aseet, energia ja pelko.

Vaikea kuvitella, että kukaan tällä hetkellä on ylpeä siitä millä tavalla Putin ajaa omaa mahtavuuden tunnettaan Aleppossa. Siellä tapetaan ihmisiä vain siksi, ettei kukaan uskalla lyödä kepillä sormille miestä joka voi aivan hyvin painaa ydinasenappia. Tekisikö Putin sen todella? No ei tietenkään, mutta mitä hittoa sitä tekee miehelle, jolla se nappi kuitenkin on käytössä. Hullu mies kynttilän kanssa ilotulitetehtaassa.



Pelko on ainoa asia joka Putinilla todella on käytössä. Maailma tulee varasin hyvin toimeen ilman Venäjän panosta globaaliin talouteen. Siellä pelattiin pitkään Euroopan energiariippuvuuden varaan, mutta lieskeöljyn ja vaihtoehtoisten energiamuotojen rynnistys teki siitä liian heikon aseen. Mitä muuta Putinille jäi kuin pelko ja sotiminen? Ei siitä voi miestä syyttää.

Se mistä Venäjän presidenttiä voi syyttää on näköalattomuus ja tahto jäädä mieheksi, joka pönkitti Neuvostoliiton mahdon vielä kertaalleen pystyyn. Pitkällä juoksulla ei Venäjällä ole muuta mahdollisuutta kuin liittyä globaaliin yhteiskuntaan. Ei siksi, että sen pitäisi kilpailla USA:ta vastaan, vaan siksi, että se on ainoa tapa estää Venäjän pysähtyneisyys.

Maailmalla ajetaan autoilla jotka ajavat itse itseään, suunnitellaan vakavasti miehitettyä lentoa Marsiin ja Venäjällä keskitytään pelkäämään homoja ja omaan napaan tuijottamiseen. Kumpi häviää sen tuijotuskilpailun?

Me olemme globaalin yhteiskunnan kynnyksellä. Nämä ovat kasvukipuja siirryttäessä kansojen kulttuurista ihmisen kulttuuriin. Me poltamme planeettamme ja ainoa keino estää se on olla ihmisiä - yhdessä.

Voyager 1 vai avaruuden diskopallo

Mitenköhän kauan siihen menee, että ihmisen lähettämä alus tai luotain ohittaa Voyager 1 luotaimen, joka on ihmisen pisimmälle ehtinyt rakennelma. Kyseessä on siis ensimmäinen luotain, joka on poistunut aurinkokunnasta ja matkustaa tällä hetkellä tähtienvälisessä avaruudessa.

Voyager 1 lähetettiin matkaan syyskuussa 1977 ja se matkaa tällä hetkellä 17,2 km/s pois päin maasta ja on päässyt meistä 137 AU:n etäisyydelle. Käytännössä siis 2,05 x 10^10 km maasta Voyageriin. En minäkään sitä täysin käsitä, mutta tosi kaukana se on.

Ilmeisesti viimeisin "realistinen" ajatus uudesta tähtialuksesta on diskopallo. Kyseessä on pallon muotoinen, heijastavasta materiaalista valmistettu aurinkopurje, joka saisi liike-energiansa maasta ammuttavista lasersäteistä.



Vaikea nähdä, että tuo olisi aivan ensi vuoden projekti, mutta teoriassa tuo on aika yksinkertainen ja kaunis ajatus. Perinteinen neliskanttinen purje on käsittääkseni vaikea saada levitettyä oikein, puhumattakaan siitä miten se pidettäisiin kiihdytyksen ajan lasersäteen keskellä. Pallossa on se hieno ominaisuus, että se ei vajoa kovin helposti kasaan ja se saadaan ilmeisesti saadaan helpommin pysymään säteen keskellä.

The beam used would be weakest at its centre and strongest at its outer edges. That way, whenever the probe moved slightly off track, the increase in laser strength would stabilise its motion.

“The idea is that the probe will automatically self-correct. If it sways slightly to the left, the shape of the beam and the sail will force it slightly back to the right,”

Joka tapauksessa taitaa mennä vielä aika pitkään ennen kuin Voyager 1 menettää kärkisijansa minkään sortin avaruusmatkailun kestävyyskilpailussa. Hauska ajatus joka tapauksessa, avaruuden diskopallo.

Patria AMV:n voittokulku ilmeisesti jatkuu

Huomasin uutisen, jota en ole vielä lukenut kotimaisesta medista. Ilmeisesti Irak on harkitsemassa / ostamassa (?) satoja Patria AMV 8X8 panssariajoneuvoja. Uutisen mukaan hankintalistalla on 'satoja uusia ajoneuvoja', joka Wikipedian lukujen perusteella olisi erittäin suuri yksittäinen kauppa. Puolan ollessa suurin yksittäinen käyttäjä 690:llä AMV:llä.

Mahdollisen kaupan hintaa on vieläkin vaikeampi arvioida, mutta todennäköisesti yksikkökustannus olisi jotain 1,5 - 3,2 miljoonan euron välissä. Tähän väliin näyttää osuneen kaikki AMV:n myyntihinnat. Voisin olettaa, että Irak ostaa valmiita ajoneuvoja, eikä valmista niitä itse kuten Puola. joten yksikköhinta on todennäköisesti lähempänä kolmea miljoonaa.

Kyseessä olisi erittäin suuri ja merkittävä yksittäinen kauppa kotimaisessa puolustusvälineteollisuudessa. Ymmärrän kyllä hyvin miksi asia ei ole noussut vielä esille, sillä Irak ei taida olla kovin mediaseksikäs ulkomaankaupan kohde. Varsinkaan sotateollisuudelle.

Arkipäivän valmistautumista

Tänään oli hyvä esimerkki tilanteesta johon 'valmistautuminen' on mainio tapa. Kojelaudan merkkivaloista yksi ylimääräinen syttyi palamaan heti autoa käynnistettäessä. Moottorissa oli liian vähän öljyä.

Muistin, että minulla on autossa taskulamppu, öljyä ja rätti.

Lisäsin hieman lisää moottoriöljyä ja lähdin matkaan.

Sen pituinen se.

Vegas Golden Knights - Boooring..

Las Vegas was granted a new NHL team and the name has now finally been reveled. Vegas Golden Knights, vegas golden knights.. Does it roll on your tongue like Toronto Maple Leafs, Boston Bruins or New York Rangers. It dosn't. Not atleast on my tongue. Vegas Golden Knights.

I mean it't not the worst there is, but it's definitely not my favorite name for a hockey franchise.

I've never been to Las Vegas, but the whole city is built on good times, fun and laughter. What's the fun in knights? Those steel suited men riding horses and killing peasants. I'm sorry, but it's not making me laugh or feeling good.

Of course, I'm not the target group, but you could have seriously been more fun and exciting. When was fun written in steel grey, gold, red and black? Steel grey.. seriously, when was fun steel grey?

Meren muinaisia helmiä

Itämeri on kaunis ja hyvin jännittävä meri. Siinä on jotain hyvin samaa kuin Mustassa meressä ja tarkoitan tämän nyt konkreettisesti. Kummassakin on vähintäänkin erinomaiset ominaisuuden vanhoille haaksirikoille.

Bulgarian aluevesiä on nyt ilmeisesti kammattu jo jonkin aikaa ja löydöt ovat olleet upeita. Southamptonin Yliopiston meriarkeologian keskuksen johtama tutkimus on löytänyt jo yli 40 ennen tuntematonta hylkyä. Vanhimmat ajoittuvan Bysantin ajoille eli hyvinkin syvälle keskiaikaan.

Minua tietysti kiinnostaa kaksi asiaa. Ensimmäiseksi, mitkä tuollaisten laivojen purjehdusominaisuudet ovat, miten nopeita ja minkälaisia määriä rahtia nuo pystyvät kuljettamaan. Toiseksi mitä tuollaisilla on kuljetettu ja minkälaisia matkoja.

Olisi jännittävä päästä pohtimaan mikä tuollaisen laivan taloudellinen merkitys on ollut. Miten pitkälle sen kaupallinen vaikutus on ulottunut? Tarkoitan, että miltä maantieteelliselta alueelta kaikki laivaan ja sen rahtiin liittyvät asiat on kasattu yhteen. Puut toisaalta, köydet ja purjeet jostain muualta jne.

Hienoja kuvia. Harmi vain ettei niitä ole juuri enempää. Kuvien oikeudet: EEF/Black Sea MAP

Politiikan kieli

Yritän välttää kirosanoja, sillä se kertoo mielestäni mielikuvituksettomuudesta. Siitä ettei keksi mitään muuta keinoa ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan kuin ajan ja käytön kuluttama kirosana. Vaikka kyllä niillekin paikkansa ja aikansa on. Perkele, ei mene koskaan vanhaksi.

SDP kuvasi jokin aika sitten hallitusta kolmen iloisen rosvon joukoksi. Poliittiseen keskusteluun kuuluu toisten päälle puhuminen ja puhuminen sanoilla joista joudutaan asettamaan syytteeseen.

Minua iljettää tuollainen kauniin ja monipuolisen kielen köyhä käyttö. Ennen kaikkea se, että miten tuo porukka voi kuvitella tekevänsä missään aitoa yhteistyötä?

Vertailun vuoksi, jos minä puhuisin kilpailijoista tai kolleegoista samalla sävyllä, joutuisin todennäköisesti suuriin ongelmiin. Mielestäni vielä ennen kaikkea aiheesta. Toisen haukkuminen, nollaaminen tai nälviminen kertoo ennen kaikkea minun ajatuksenjuoksusta. Se kertoo etten ole yhteistyökykyinen ja niin pikkumainen, etten pysty pitämään asioita ja ihmisiä erillään.

Sen minkä suustaan päästää, ei sinne enää takaisin saa.

Onko Venäjä tekemässä suurta strategista virhettä?

Olen leikitellyt ajatuksella onko Venäjän nykyinen ulkopoliittinen ärhentely lopulta suuri vain strateginen virhe. Ymmärrän heidän tavoitteensa, joka on jonkinlaista "hullu ja pommi" taktiikkaa. Jatkuva riehuminen globaalilla kentällä pakottaa muiden pelaajien (=USA) miettimään omien tekojensa seuraamuksia. Tämä on kaiketi sitä miten Neuvostoliitto käsitti ulkopoliittisen vallan. Pitäisi tutkia aihetta hieman enemmän, mutta tämä tuntuu loogiselta.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Yhdysvallat sai tehdä globaalilla kentällä käytännössä mitä parhaaksi katsoivat. Tämä johti muutamaan sotaan ja entisten Varsovanliiton maan siirtymiseen vihollisen leiriin. Putin on useampaan otteeseen tuonut ilmi, että häntä nämä vituttavat aika raskaasti. Pohjimmiltaan ilmeisesti siis se, ettei heiltä kysytty mitään. Asia joka tuntuu kieltämättä hieman erikoiselta kun kuitenkin kyseessä on itsenäiset valtiot, joiden olisi siis pitänyt ennalta kysyä lupa, mitä he tekevät.

Hullu ja pommi taktiikka ajaa Venäjän samaan aikaan globaalin valtapolitiikan kentälle, mutta myös eristää sen lähes täysin läntisestä yhteisöstä. Tämä voi lopulta johtaa täysin eristyneeseen Venäjään, johonkin samankaltaiseen kuin Neuvostoliitto lopulta oli. Me kaikki tiedämme mihin se tie lopulta johti.

Minua hirvittäisi olla venäläinen ja asua Venäjällä. Samaan aikaan kun rakennetaan venäläistä kulttuuria, katkotaan siteitä globaaliin maailmaan ja käperrytään johonkin menneeseen. Se tarkoittaa lopulta sitä, että muun maailman siirtyessä koko ajan eteenpäin, Venäjän takamatka vain kasvaa.

Pitää pohtia asiaa hieman lisää.

Vähän varautumisesta

Luen säännöllisen epäsäännöllisesti erästä amerikkalaista survivalismi sivustoa, sillä aihe on kiinnostanut minua jo vuosikausia. Ehkä alkusysäys on ollut Daniel Defoen klassikosta Robinson Crusoe, joka aloitti realistisen fiktion kirjallisuudessa.

Sivuston heikkous on mielestäni siinä, että se on tavattoman poliittisesti värittynyt, joka väistämättä sulkee pois osan kirjoituksista. Itse asiassa suuren osan, sillä surivalismiin tuntuu helposti liittyvän oikeisto ja yhteiskuntaa vieroksuva ajattelu. Joka tietysti psykologiselta kannalta katsottuna on loogista, mutta myös suhteellisen rasittavaa.




Sitä usein tulee mietittyä, että onko lopun aika yllämme. Pitäisikö minunkin muuttaa korpeen, kaivaa sinne syvä kuoppa ja hautautua pakoon pahaa maailmaa, yhdessä perunoiden ja säilykepurkkien kanssa. Ajatus joka toisinaan on harvinaisen houkutteleva, mutta yhtä kaikki, aivan järjetön.

Survivalismi, jossa todella varaudutaan yhteiskunnan hajoamiseen, tuntuu usein luottavan ajatukseen, että se oma pieni kuoppa on rauhan tyyssija. Se on jotenkin irrallaan kaikesta siitä sonnasta, joka ympärillä kiehuu ja kuohuu. Ajatus tuntuu hyvin naivilta, samaan aikaan kun koko ajatus yhteiskunnan hajoamisesti varsin kaukaa haetulta. Yhteiskunta on aina selvinnyt ja kehittynyt.

Maailma Venäjän panttivankina

Luin lauantaina aikani kuluksi Ulkopoliittisen Instituutin raportin Venäjän sotilasdoktriinit vertailussa: Nykyinen versio viritettiin kriisiajan taajuudella, joka oli hyvinkin kiintoisa ja edelleen ajankohtainen.

Venäjä, Venäjä, Venäjä oli joitakin vuosia sitten klassikoksi nostettu analyysi Suomen ulkopoliittisista haasteista. Kohu tuosta tietysti syntyi, mutta oli hyvä sanoa ääneen mistä suunnasta ulkopoliittiset haasteet tänne tulevat.

Siinä missä Venäjä ilmoitti pyrkivänsä vielä 2000-luvun alussa länsimaisen demokratian tielle, on mieli muuttunut jo vuosia sitten. Joku voisi väittää, että Georgian sota vuonna 2008 oli konkreettinen testi miten länsimaat reagoivat Venäjän pyrkimyksiin suojata etujaan sotilaallisesti. Reaktiot olivat heikkoja ja vuonna 2014 Venäjä miehitti Krimin.

Raportin keskeisin johtopäätös on se, että Venäjä varautuu kriisiajan tarpeisiin. Tähän tähtäävät niin nopeat, ennalta ilmoittamattomat sotaharjoitukset kuin pyrkimys modernisoida asevoimat vastaamaan nykyaikaisen sodankäynnin vaatimuksia. Raporttia lukiessa saa sen käsityksen, että kaikki valtiolliset toimet Venäjällä on valjastettu sotilaallisen voiman kasvattamiseksi. Tämä on tietysi omaa tulkintaani kyseisestä raportista.

Neuvostoliiton supervalta aseman menettäminen tuntuu selkeästi olevan valtava trauma, jonka korjaamiseksi käytetään koko valtion voimavarat. Onko kyse globaalin valtapolitiikan tarpeista, jossa pyritään nousemaan tasavertaiseksi pelaajaksi Yhdysvaltojen kanssa?

Mieleeni tulee ajatus siitä, että Putin on tehnyt johtopäätöksen, että ainoa tapa, jolla Venäjä voi nousta takaisin globaaliksi supervallaksi on sotilaallinen voima. Taloudellista voimaa idässä ei edelleenkään ole, ei ainakaan läheskään riittävässä määrin. Energiasta ei ollut samanlaiseksi keppihevoseksi kuin joskus vuosia sitten kuviteltiin. Kuitenkin Venäjä on mielestään ainoa valta maailmassa, joka pystyy 30 minuutissa tuhoamaan Yhdysvallat.

Putin on rakentanut tilanteen, jossa hänen seuraavaa liikettään ei pystytä ennalta arvaamaan. Samaan aikaan Venäjä ilmoittaa suojelevansa jokaista venäläistä, missä tahansa maailmassa ja rakentaa sotavoimia uhkauksen tueksi. Tämä luo väistämättä tilanteen, joka on elokuvista tuttu.

Oma arvioni on, että Venäjä pyrii ottamaan koko maailman panttivangikseen. Pakottaa muut ajattelemaan, miten jokin teko vaikuttaa ja ennen kaikkea tulkitaan Venäjällä. Voidaanko se tulkita uhaksi, jota vastaan idässä on jo vuosikausia valmistauduttu.

Todennäköisesti kyse on bluffauksesta, yhdistetty todelliseen voimaan. Johonkin sellaiseen, jossa testaamisesta tulee niin riskialtista, ettei siihen uskalla kukaan ryhtyä. Varsinkin kun testaaminen voi johtaa sotilaalliseen voimankäyttöön.

Georgia, Krim ja nyt Syyria ovat "turvallisia" kohteita näyttää omaa valmiutta sotilaalliseen voimankäyttöön  ja ennen kaikkea testata globaalin yhteiskunnan reaktioita. "Tuo hullu on saatana tosissaan!", vaikka todennäköisesti ei sitä oikeasti edes ole.

Kun pienet valheet valtaavat kotini

Hookerin vihreä, ohut valkoinen viiva ja härän verta. Kolme trooppista koppakuorta ja pian pieniä valheita New Yorkista. Jumala - kun pidät nimenhuutoa, ilmestyykö Warhol paikalle?

Sisustaminen on pieni taiteen muoto, siinä missä kalligrafia tai jokin muu kuvataiteen muoto. Siinäkin olen vajavainen, heikko ja hapuileva, mutta onneksi osaan kääriytyä tiiviisti asioihin jotka minua kutittavat.

Onko aikuistumisen, vanhenemisen, tunnusmerkki se, että alkaa välittämään yhä vähemmän siitä miten muut tulkitsevat omia tekemisiäsi? Olen huomannut vierailijoista ettei värittämäni seinä sellaisenaan kolahda kovin monelle, mutta minua se hyväilee oikeasta kohdasta. Ja tämä on ainoa asia josta välitän. Asun täällä.

Pieniä valheita; suuret valheet ovat niitä parhaita valokuvia. En taida olla kovin suuri valehtelija, mutta tulen selvästi toimeen omiksi tarpeikseni. Osaan kertoa tarinoita, joka miellyttää sitä silmää joka sen suurimmaksi osaksi näkee. Omani.

Taidan lisätä vielä muutaman pienen valheen menneiltä matkoiltani. Näistä yksi on lähes täydellinen Italiasta. Kertomus sellaisesta, jota odotin näkeväni.

Puolustus voi toimia myös hyökkäyksenä

Venäjä otti käyttöön Pietarissa uusia ja huippumoderni IT-ohjusjärjestelmää, kyseessä on S-400 pitkän matkan ilmapuolustusjärjestelmä. On mielestäni luonnollista, että Venäjä suojaa toiseksi tärkeintä kaupunkiaan uusimmalla raudalla. Varsinkin kun naapurissa on NATO maita.

Luin kommentin, jossa liikettä kuvattiin puolustukselliseksi, jota se tietysti myös onkin, mutta samalla sillä voidaan kontrolloida lähes koko Etelä-Suomen ilmatilaa. Mikäli pystytään estämään toisen valtion tehokas ilmapuolustus, on se luonnollisesti myös offensiivinen toimi.

Toisessa maailmansodassa Tirpiz esti suuren osan Englannin laivaston operaatioista pelkällä olemassaolollaan Pohjois-Norjassa. Tämä pelkkä paikoillaan olo oli siis myös offensiivinen toimi, sillä sitomalla vastustajan voima, sen kimppuun voidaan käydä muualla ja toisin keinoin.

The Met

Yksi matkani tärkeimmistä kohteista oli The Met, joka veti minua puoleensa kuin hunaja Nalle Puhia. Olen aina pitänyt museoista ja mahdollisuus käydä yhdessä maailman tärkeimmistä museoista oli luonnollisesti yksi museoihastukseni kohokohdista. 

Kyseessä on Yhdysvaltojen suurin taidemuseo ja yksi vierailluimmista koko maailmassa. Oma visiittini tapahtui perjantaina 19.8, jolloin olin ensimmäisten sadan ihmisen joukossa kun ovet aamulla kymmenen aikaan avautuivat. 

Jono muodostui aluksi talon vierustalle, joskin minä tyydyin aluksi istumaan suihkulähteen kaiteella ja ihastelemaan ohjelmoitua näytöstä. Tämä maksoi minulle paikan ensimmäisen kymmenen ihmisen joukossa, mutta ei se tuntunut silloin minua haittaavan. Kyseessä on kuitenkin valtava paikka, jossa ei varsinaisesti ole merkitystä milloin sisään pääsee. Nähtävää on joka tapauksessa aivan liikaa yhdelle kerralle.

Olen siinä onnellisessa harhauskossa, että kiersin koko museon niiden viiden, kuuden tunnin aikana, jotka museossa vietin, mutta en halua asiaa tarkistaa. Pettyisin todennäköisesti, sillä nähtävää on aivan liikaa yhdessä päivässä omaksuttavaksi.

Paikka on valtava ja se imaisee turistin sisäänsä. Liehittää aarteitaan silmiesi edessä, mutta ei anna koskettaa, kuten niin usein toisenlaisissakin näyttelyissä. Tästä on se seuraus, että mieleen ei jää kuin muutamia huippukohteita tai sitten niitä, joista on erehtynyt ottamaan kohtuullisen heikon valokuvan. Näin ainakin minulle on käynyt.

Muistan parhaiten tunteen siitä, että olen nyt nähnyt eniten Van Goghin töitä, mitä olen eläessäni aikaisemmin nähnyt. Muistan omankuvan, valkoiset ruusut ja Madame Joseph-Michel Ginoux:n joka ei mielestäni ollut kovin hyvä. Kertoo kaiketi jotain siitä ylellisyydestä, johon minulla on nyt varaa.

Egyptin taide tai Ishtarin portin leijonat, joita näin jo Berliinissä. Miekkoja, Henrik kahdeksannen haarniska tai varhainen ihastukseni Gerrit Rietveldin Zigzag jakkara. Jos olisin uskonnollinen, käyttäisin sanaa siunattu, mutta en ole, joten elämä on lahjoittanut minulle käsittämättömän määrän elämyksiä. Aarteita, joita pidän mukanani tästä päivästä siihen kunnes mieleni hajoaa.

Ehkä se työ jonka ääressä istuin pisimpään oli kuitenkin minulle täysin uusi ja tuntematon kokemus. Thomas Hart Bentonin America today oli kuin pieni rauhallisuuden kappeli keskellä taiteen sademetsää. En tiedä olenko koskaan aikaisemmin vain istunut huoneessa, jossa yksi ja sama työ ympäröi minua kaikilta puolilta. Hämmentävä kokemus, joka pistää pään pyörälle, sillä yksityiskohdat ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Mikään ei ole se kohde, joka vetää puoleensa. Katsojasta tulee osa kokonaisuutta.

The Met, taiteen sademetsä. Keidas tai viidakko keskellä ihmisten kaupunkia, joka antaa paikan istua kauneuden keskellä. Ihastua, hämmentyä ja sivuuttaa olkiaan kohauttamalla. Kaikille kaiketi jotakin.
 Minulle siellä oli kaikkea. Kylmää terästä, alkuperöiskansojen taidetta jota en vain osaa ymmärtää, mutta johon silti tunnen yhteyttä. Ihmisen taidetta.

Jumalten taidetta.

Kuninkaitten ja keisarien taidetta.

Sitä osaa olla hämmentynyt siitä mitä kaikkea ihmismieli osaa kuvitella ja kuinka sen ihmisen kädet voivat muuttaa todellisuudeksi. Olemmeko yhä siis pelkkiä keräilijöitä, jotka piirtävät kuvitelmansa paperille, jotka sitten kerätään kokoelmiksi ja säilötään jälkipolville?

Onko RK-62 tulevaisuuden museoesine? Näkeekö tulevaisuuden ihminen näyttelyn kuoleman työkaluista tulevaisuuden Kiasmassa, vai onko sitä enää edes olemassa? Kiasmaa tai ihmistä.

Mikäli eksyt Metropolitan Museum of Art:iin, suosittelen vahvasti seuraavaa:

• Varaa aikaa koko päivä
• Lähde paikalle heti aamusta (aukeaa klo 10)
• Nauti lounas amerikkalaisen taiteen osaston lähellä olevassa American Art Cafe:ssa
• Ham & Brie oli hyvää 
• Hyväksy ettei oikeasti hyviä valokuva onnistu ottamaan
• Nauti

Tämä on upea paikka ja kokemus on ikimuistoinen.

T-14 Armata palvelukseen 2019

Veli venäläinen ilmoitti tuovansa uuden sukupolven T-14 Armata (vasemmalla) taistelupanssarivaunut palvelukseen jo 2019. Kyseessä on "vain" 100 kpl:n pilottitilaus, josta 70 vaunua toimitetaan 2019. Venäjän ilmoittama kokonaistarve uusista vaunuista on 2300 kpl, joten loput toimitetaan todennäköisesti vuoteen 2025 mennessä.

Suomen puolustusvoimat osti 100 kpl käytettyjä Leopard 2A6 (oikealla) panssarivaunuja Hollannista vuonna 2014. Näiden lisäksi Suomella on 100 kpl vanhempaa Leopard 2A4 (vasemmalla) panssarivaunua, jotka kumpikin ovat kehitysversioita kolmannen sukupolven panssarivaunuista.

Venäjän uusi T-14 Armata on neljännen sukupolven vaunu, joka eroaa aikaisemmista sukupolvista mm. miehittämättömän tornin osalta. Ominaisuus joka lähtökohtaisesti lisää vaunun miehistön turvallisuutta taistelutilanteessa.

Oman mausteensa tähän tilanteeseen lisää toinen tämän päivän uutinen, jossa puolustusministeri Niinistö, kertoo Suomen maavoimien suurimpien puutteiden olevan tykistössä, ilma- ja ennen kaikkea panssarintorjunnassa. Varsinkin kaksi jälkimmäistä ovat panssarisodankäynnissä kovin ikäviä puutteita.

Frank Pepe Pizzeria Napoletana sekä simpukka pizza

Kävin elokuussa kesälomallani Atlantin toisella puolella ja päädyin kahden tunnin junamatkan jälkeen New Havenin kaupunkiin, Connecticutin osavaltiossa. Kyseinen kaupunki taitaa olla kuuluisin Yalen yliopistosta, jonka taidegalleriaa kävin katsomassa. Paikkaa, jota voin hyvillä mielin suositella kaikille taiteesta ja historiasta kiinnostuneille.

Yale University Art Gallery on ilmainen, eikä sijaitse kovin kaukana juna-asemalta, jonne mm. Metro-North Railroad kuljettaa matkustajia New Yorkin Grand Central Terminalista. Junalippu itsessään ei myöskään ole kovin kallis, suuntaansa USD 16,50, mikäli matkustaa ruuhka-ajan ulkopuolella. Tosin tällöinkin junassa on paljon matkustajia, joten todennäköisesti joku haluaa istua vieressäsi.

New Haven on kuuluisa myös pizzasta ja erityisesti Frank Pepen napolilaistyylisestä pizzeriastaan, joka on avannut ovensa 1925. Tämä tekee paikasta yhden Amerikan vanhimmista ja myös kuuluisammista paikoista. Kuuluisuus vaatii yleensä aina jotakin ja tälläkin kertaa se piti paikkansa. Paikassa osataan tehdä pizzaa.

Saavuin jonkin verran ennen lauantain ruuhka-aikaa, mutta huomasin silti seisovani talon edustalla, jonottamassa jonotushuoneeseen pääsemistä kuten useampi muukin nälkäinen sielu. Muiden juttuja salakuunnellessäni totesin olevani ainoa vierasmaalainen, joten suomalaiseen tapaan olin hyvin hiljaa ja yritin tehdä itsestäni huomaamattoman. Tämä onnistui mainiosti, sillä meinasin menettää paikkani jonossa takanani olevalle seurueelle, mutta pidin oikeuksistani kiinni ja korjasin tilanteen.

Paikka ei ole kovinkaan suuri, mutta siellä on totuttu suureen asiakasmäärään, joten palvelu ja pöytien sijoittelu otti tämän mainiosti huomioon. Tila oli jaettu kahteen osaan, joista toisessa oli istumalooseja ja toisessa myös normaaleja pöytiä. Palvelu oli tehokasta ja tippien ansiosta hyvin ystävällistä.

Kuumana päivänä tilasin itselleni juotavaksi vettä ja kerma soodan, joka on käytännössä vanilijan makuinen limonadi. Hyvin raikas ja pehmeä juotava. Voisin hyvin kuvitella juovani sitä kotonakin, mutta saattaa jäädä haaveeksi, vaikka mistä sitä tietää.

Olin siis tutustunut paikkaan sen verran etukäteen, että tiesin paikan olevan kuuluisa simpukka pizzastaan. Joten huolimatta tarjoilijan suosituksesta, tilasin itselleni pienen version tästä kuuluisuudesta. Kesäkuumalla paikalliset kuulema suosivat myös kevyempiä margarita ja tuoretomaatti pizzoja, mutta näihin en hairahtanut.

White clam pizza on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan mainio. Aineksia on taikinan lisäksi viisi: tuoreet simpukat, juustoraaste, oliiviöljy, tuore valkosipuli ja oregano. Ei siis tomaattia, joka ainakin minulle oli tajunnan räjäyttävä kokemus. Olen jotenkin aina kuvitellut tomaatin pizzaan, mutta onnistuuhan se tietysti ilmankin.

Pizza paistetaan hiiliuunissa ja saa sieltä tunnusomaisen savuisen maun. Pohja on hyvin ohut, rapea ja erittäin hyvä. Laadukas pizzapohja, jonka aina silloin tällöin onnistuu saamaan eteensä.

Tarjoiluastia on alumiininen pelti, joten yhdessä sen ja vinhasti pyörivien tuulettimien kanssa, pizza jäähtyy suhteellisen tehokkaasti. Tosin itseään siinä saa syyttää jos erehtyy syömään liian hitaasti.

Oliiviöljy on heille kieltämättä tunnusmerkki, mutta mielestäni pizza taiteilee sillä rajalla, onko sitä liikaa vai sopivasti. Tässä pizzassa sitä oli sopivasti, mutta voin hyvin kuvitella toisenlaisen mielipiteen. Öljyinen pizza ei kuitenkaan mielestäni ollut.

Kannattaako Manhattanilta lähteä pelkän Frank Pepen vuoksi pois? Ei nyt kuitenkaan, kyseessä on erittäin hyvä ja on varmasti aivan kärkiryhmässä elämäni pizzojen joukossa, mutta on silti vain pizza. New Haven tarjoaa New Yorkin kävijälle mainion päiväretken kun siihen yhdistää hieman kulttuuria, kävelyä kaupungilla ja yhden elämäsi parhaista pizzoista.

Individualistien kaupunki - New York

Sorry, excuse me ja anteeksi pyytävä katse olivat ensimmäisiä asioita joihin kiinnitin huomioni matkustaessani A-junalla Howard Beachin asemalta kohti eteläistä Manhattania. Ihmisiä ei ollut liikkeellä kovinkaan paljoa, matkustin ruuhkaa vasten, mutta silti satunnainen törmäys aiheutti automaattisen anteeksipyynnön. Tulin reviirillesi, enkä tarkoittanut sillä mitään.

Kohteliaisuus on kaiketi yksi luontainen puolustusmekanismi tilanteessa, jossa 8,5 miljoonaa ihmistä on ahtautunut samaan kaupunkiin. Yhteisöön joka rakentuu tuhansista eri kielistä ja vielä suuremmasta joukosta eri kulttuureita. On löydettävä yhteinen tapa toimia, jotta elämä kulkee eteenpäin ilman ongelmia.

Individualistien kaupunki, se heräsi mieleeni kulkiessani Manhattanin katuja. Täällä kukaan ei välitä siitä mitä sinä teet, kunhan se ei vaikuta hänen tekemiseensä millään tavalla. Yksilölle annetaan mahdollisuus olla oma itsensä, sillä yksilöitä on liikaa, jotta niihin viitsisi kiinnittää huomiota.

Kaupunki on sulatusuuni, kiihkeä betoninen viidakko, joka muokkaa meitä ja ajatuksiamme.

Saavuin kesän kuumimpaan aikaan ja kohtasin tukahduttavan kuuman ja kostean kaupungin. Tuntui, että siirryin välittömästi 30 astetta kuumempaan ympäristöön ja nautin siitä mielessäni. Olin todella matkustanut jonnekin kauas, samalla kun hiki kasteli paitani.

Todellista lämpölukemaa en matkani aikana nähnyt kuin muutaman kerran, mutta mieleeni jäi lause "feels like 97 degrees", joka tarkoittaa, että lämpö tuntuu 36,1 celsius asteelta. Tämä ei mielestäni ollut kaikista kuumin päivä, mutta vaikea sitä on jälkikäteen tarkistaa. Mielessäni betoniviidakko sai kuitenkin uuden ja konkreettisen sävyn paikkana, jossa kuumuus ja kosteus tuntuvat tavalla jota en ollut aikaisemmin kokenut.

Olin varautunut mielessäni ihmisten paljouteen, mutta erilaisten kielien määrä sai minut hämmentymään. Tiesin tietysti, että New York on kielellisesti maailman rikkain kaupunki, mutta kun kuulee 15 minuutin aikana kieliä kaikilta eri mantereilta, niin hämmennys on väistämätön. Huomasin nuoren miehen jonka ajattelin olevan Karibialta, mutta kuultuani hänen puhuvan olin asettamassa häntä Bangladeshiin tai jonnekin muualle eteläiseen Aasiaan. Tajusin kuitenkin, että hän on kotonaan maailman navassa ja on yksi maailman kansalaisista.

Siitä kaiketi New Yorkin viehätys muodostuukin, se on ihmisten kaupunki. Paikka jonne on tultu kaikkialta maailmasta ja kaiverrettu oma pieni kolo ympäröivään betoniin. On totuttu siihen, että vierellä on täysin erilainen ihminen ja, että hänelle on annettava aivan yhtäläinen mahdollisuus elämään kuin sinullekin. Yksi plus yksi on kolme.

Kirjoitan tätä varhain aamulla ja taidan yhä elää aikataulun mukaan, jolloin olisin vasta menossa nukkumaan. En ole osannut varautua tähän ja kärsin nyt sen seurauksista, mutta tämä on pieni hinta siitä kaikesta mitä pääsin näkemään ja kokemaan. Aivan kuten tämäkin; pieni raapaisu johonkin suureen ja mittaamattomaan.

Pyykkini ovat matkustaneet enemmän kuin minä

Palasin kotiin kesälomamatkaltani New Yorkiin, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Olen nyt tehnyt matkan jälkeisiä tehtäviä, purkanut laukkua, nukkunut, käynyt kaupassa ja pessyt pyykkiä. Jälkimmäisä tehdessäni aloin kiinnittämään huomiota vaatteitteni valmistusmaihin ja tajusin suurimman osan matkustaneen pidempään kuin minä.

Olen toki ennenkin tiennyt vaatekaappini sisällön olevan kansainvälistä sakkia, mutta jotenkin se iski silmille vasta nyt. Tein New Jerseyn ostosparatiisissa jo alustavia huomioita, jotka tein nyt loppuun. Ohessa on lista niiden vaatteiden alkuperämaista joita pyykkäsin tänään:

• Bangladesh, (USD 1,287)
• Oman, (USD 15,233)
• Kiina, (USD 7,990)
• Honduras, (USD 2,407)
• Pakistan, (USD 1,450)
• Intia, (USD 1,617)
• Portugali, (USD 19,122)
• Turkki, (USD 9,437)

Mukana saattoi olla vielä muitakin, mutta niistä oli joko alkuperämaa hävinnyt tai sitten en tullut sitä katsoneeksi. Listaus on joka tapauksessa hyvin laaja kun kuitenkin on kyse vain yksi pesukoneellinen vaatteita. Maan perässä oleva luku kertoo kyseisen maan bruttokansantuotteen henkeä kohden, joka mielestäni oli kiinnostava luku tässä listauksessa. Varsinkin kun Suomessa vastaava on USD 41,974.

Pyykkikorini perusteella voisi sanoa, etten ole kovin isänmaallinen ihminen kun valitsen itselleni vaatteita. Vastauksena voisin heittää kommentin, ettei yksikään suomalainen yritys ole onnistunut tekemään sellaisia vaatteita, joita olisin halunnut ostaa. Tai korjataan toki sen verran, että joukossa on kotimaisten yritysten teettämiä vaatteita. Yhdessäkään ei ole valmistusmaana Suomi.

Buddha and the Angry Man

It is said that one day the Buddha was walking through a village.

A very angry and rude young man came up and began insulting him. “You have no right teaching others,” he shouted. “You are as stupid as everyone else. You are nothing but a fake!”

The Buddha was not upset by these insults. Instead he asked the young man, “Tell me, if you buy a gift for someone, and that person does not take it, to whom does the gift belong?”

The young man was surprised to be asked such a strange question and answered, “It would belong to me, because I bought the gift.” The Buddha smiled and said, “That is correct. And it is exactly the same with your anger.

If you become angry with me and I do not get insulted, then the anger falls back on you. You are then the only one who becomes unhappy, not me. All you have done is hurt yourself.”

Ajatus muutoksesta ja reagoinnista

Olen myöntänyt itselleni etten enää ole niin nuori kuin kuvittelen olevani, vaikka pidän kyllä tukevasti kiinni nuoren ihmisen ennakkoluulottomuudesta. Yritän ainakin. Ajan hammas tosin todennöisesti tiukentaa otettaan myös siitä, sillä en usein vain viitsi kiinnostua.

Aika on vaikea käsite ihmiselle. Elämä muuttuu salaman nopeasti vaikka itse yrittäisi kuinka pysyä paikoillaan. Muutos on kuitenkin pysyvää, joten siksi sen ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Muutoksen nopeus on kuitenkin jotain sellaista mitä monen on vaikea käsitellä ja toisinaan edes huomata.

Oma ikäpolveni on sitä, joka on kasvanut täysin analogisessa yhteiskunnassa ja siirtynyt digitaaliseen vasta aikuisuuden kynnyksellä. Minun ollessa nuori, oli vielä selkeät kaksi leiriä; länsi ja itä, jotka kisasivat keskenään maailman hallinnasta. Ajattelu oli helppoa kun liikkuvia voimia oli vain kaksi.

Digitalisointi on tuonut mukanaan nopeuden ja ihmisten erilaiset mielipiteet. Voimatasapainoa on mahdoton saavuttaa kun muutos on nopeaa ja niin poukkoilevaa. Muutoksen ollessa jatkuvaa on jatkuvaa myös muutosvastarinta, tahdo takertua johonkin pysyvään. Ajatukseen siitä, että ennen kaikki olivat paremmin. Ihmismieli tekee siinä helpon tepposen, mutta ei sille mitään mahda.

Miltä maailma mahtaa vaikuttaa niiden ihmisten silmin, jotka takertuvat johtajiin, jotka lupaavat pysyvyyttä ja menneitä mahtiaikoja?

Suomessa suuri osa poliittisista puolueista tuntuu takertuvan johonkin pysyvään, joka valitettavasti on mennyt aika. Elämä ilman muun värisiä tai uskoisia ihmisiä. Amerikassa toisen puolueen ehdokkaan taisteluhuuto ja samalla rukous menneisyyteen. Please, make us great again!

Muutos on pysyvää, eikä sitä voi pysäyttää. Sen vauhtia voi väliaikaisesti hidastaa, mutta muutoksen määrä on kaiketi vakio. En tiedä. Voiko muutosta kuitenkin ohjata? Todennäköisesti, mutta kun olemme ottamassa ensimmäisiä askelia globaalissa yhteiskunnassa, niin kuvittelisin ohjaamisen muuttuvan yhä vain vaikeammaksi.

Ainut mihin voi lopulta varmasti vaikuttaa, on oma reagointinsa siihen muutokseen. Kuinka on valmis muuttamaan omaa elämäänsä, jotta kykenee silti säilyttämään oman olemuksensa. Sen osan itsessään johon kaikki rakentuu. Tuskinpa se helppoa on.

Kiinan hyökätessä koko maailma pysähtyisi

Yksi suosikkisivuistani gCaptain on julkaissut mielenkiintoisen, alkujaan Reutersin, artikkelin ajatusleikistä jos Kiina ja Yhdysvallat joutuisivat sotaan. Kyseessä on ilmeisesti yhdysvaltalaisen RAND Corporation :in globaali ajatushautomo, jossa pohditaan asioita. Vaikea sanoa kuinka riippumaton tuo paikka on, mutta siitä huolimatta ajatus Kiinan ja Yhdysvaltojen välisestä aseellisesta konfliktista on kiinnostava.

Lähtökohtia oli kaksi. Mitä tapahtuu jos Kiina hyökkää huomenna tai mitä tapahtuu jos Kiina hyökkää kymmenen vuoden kuluttua. Mikäli Kiina jatkaa samaa puolustusvoimien kehitystä, he tulevat saavuttamaan USA:n sotilaallisen voiman kymmenessä vuodessa. Tämä itsessään on tärkeä huomio, joka tulee minulle hieman yllätyksenä.

Huomisen skenaariossa "US Navy voi olettaa menettävänsä lentotukialuksen ja useita muita pintalaivaston aluksia". Tämä tarkoittaisi vähintään useiden tuhansien sotilaiden tappioita. Yksinään jo Nimitz-luokan lentotukialuksessa on noin 6500 miehistön jäsentä. Todennäköisesti ajatuksena on yhden lentotukialuksen ympärille rakentuvan iskuryhmän menetyksestä, joita Yhdysvalloilla on tällä hetkellä 10 kappaletta.

Jos unohdetaan kaluston ja ihmishenkien menetys on RAND:n tekemä karkea arvio taloudellisista menetyksistä yhtä lailla järisyttävä. Heidän arvionsa mukaan vuoden mittainen konflikti veisi USA:n kansantaloudesta 5 - 10 % ja Kiinalta jopa 25 %. Rahassa mitattuna puhutaan 1,8  ja 2,8 triljoonasta dollarista.

Taloudelliset menetykset ovatkin todennäköisesti ne, jotka todellisen sodan lopulta estävät. Luvut ovat aivan käsittämättömän suuria, eikä noissa ole otettu huomioon edes kerrannansvaikutuksia. Mitä esimerkiksi Suomelle tapahtuisi, jos tavaroiden tuonti Kiinasta keskeytyisi vuodeksi.

Osinkoja enemmän kuin koskaan

Tajusinpa tuossa juuri, että olen nyt tienannut yhtä paljon osinkoja kuin viime vuonna ja vielä vähän päälle. Ei ollenkaan huonommin.

Toki pitää ymmärtää se, että osinkokalenteri on painottunnut selkeästi vuoden ensimmäiselle puoliskolle, mutta yhtä kaikki. Kaikki vuoden lopulla tulevat osingot ovat vain ylimääräistä ja voi sanoa, että vuosi 2016 on henkilökohtaisesti paras vuosi ikinä osinkojen merkeissä.

Pari vuotta sitten otin tavoitteekseni sen, että osinkoja tulee tasaisesti vuoden ympäri. Tämä on toteutunut siinä mielessä, että tämä on toinen vuosi perättäin, sillä osinkoja kilahtaa tilille joka kuukausi. Puhtaita nollakuukausia siis ei ole ollenkaan. Tosin kuten jo viittasin aikaisemmin, osinkokertymä on painottunut selkeästi vuoden alkupuoliskolle.

Muutamia huomioita:

• Fortum on suurin yksittäinen osinginmaksaja
• Sampo ja Nokia seuraavat lähellä
• Ford on suurin dollariosingon maksaja
• Ylimääräinen dollariosinko Fordilta maaliskuussa
• Stockmann on edelleen virhe, jolla pitää tehdä jotain

Päälimmäinen fiilis on tyytyväisyys. Tämä on ollut tähän asti oikein hyvä vuosi osinkojen puolesta. Kurssit ovat eläneet hyvinkin runsaasti, joten koko salkun arvo on heilunut hieman liiankin paljon. Kolmen kärkeen ei ole suurempaa syytä tehdä lisähankintoja, sillä ne alkavat painottaa koko salkun liikkeitä jo liiaksi. 

Tulevaisuuden hankinnat on keskitettävä jo olemassa oleviin omistuksiin, painottuen pienempiin euro omistuksiin. Näitä ovat Fiskars ja Stockmann. Jälkimmäiselle pitää luonnollisesti tehdä jokin päätös.

Suomen Ilmailumuseo Tikkakoskella

Koska olet viimeksi käynyt ilmailumuseossa? Koskettamassa taivasta ja nauttimassa siitä riemun tunteesta, joka lento saa ihmisessä aikaan. Voisin kuvitella, että se on yksi suurimmista vapauden tunteista, joita ihminen voi saavuttaa.

Juhannuksena halusin toteuttaa jo muutaman vuotta kehitellyn seikkailun, viemällä siskon tytöt katsomaan lentokoneita. Olen hienovaraisesti asiasta aina maininnut ja nyt sitten seikkailu alkoi. 

Suomen Ilmailumuseo Tikkakoskella on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Sijaintina se on kieltämättä keskellä lähes ei mitään, mutta paikkana museo on upea. Kyseessä on 20 kilometrin ajomatka Jyväskylästä kiinteistöön joka näyttää vanhalta teollisuusrakennukselta. Pihalla odottaa suuri asfalttipiha, tutkatorneja, itoblockin hävittäjiä ja valtavaa koppakuoriaista muistuttava vihreä helikopteri. Paikasta ei voi erehtyä.

Muuten museo ei paljasta aarteitaan ja siksi sisälle on päästävä.

Sisätiloissa tajuntaan rävähtää epäusko ja ihmetys, miten näin valtava määrä aitoja, suuria lentokoneita on saati mahtumaan näin pieneen tilaan? Tuossa oikeassa nurkassa on maailman ainoa jäljellä oleva originaali Bristol Blenheim on tekemättä itsestään sen suurempaa numeroa. Vaikka kyseessä on kuitenkin täysiverinen toisen maailmansodan aikainen pommikone. Pommikone!

Katossa ja hieman kauempana on DC-3 ja sen edessä Iljushin IL-28R suihkupommittaja, jonka veli venäläinen Suomeen toimitti vaikka pommikoneet oli Pariisin rauhansopimuksessa kielletty. 

Museo on hieno ja monipuolinen kokemus kun kokemus rajataan ilmailun alalle. Ja ehkä vielä hieman tarkemmin sotilasilmailun puolelle, sillä kyllä suuri osa näistä koneista on joko tehty tai edes nähnyt sotaa. Tosin tämä tuo rauhan aikana syntyneelle oman jännityksensä, jota ei muuten voi saavuttaa.

Suosittelen ehdottomasti, sillä onhan siellä myös aito mersu (Bf-109), Fokker (D XXI) ja Brewster (F2A Buffalo) joka sekin on ainoa laatuaan maailmassa.

Etelä-Kiinan meri ei kuulu Kiinalle

Etelä-Kiinan merellä tapahtuu taas. Kansainvälinen tuomioistuin(?) Haagissa on todennut ettei Kiinalla ole minkään sortin oikeutusta Etelä-Kiinan mereen. Päätös joka sotii täysin Kiinan käytöstä ja toimia vastaan alueella.

Kiinan reaktio oli luonnollisesti ennalta päätetty ja sisälsi ilmoituksen ettei se tunnusta Haagin toimivaltaa kyseisessä asiassa. En muista kuulleeni tuota kommenttia ennen kuin asia sinne vietiin päätettäväksi. Toinen reaktio oli ilmoitus, että Kiinalla on "oikeus ilmapuolustusalueeseen Etelä-Kiinan merellä".

Reaktion voi tulkita oikeastaan vain yhdellä tavalla, me olemme täällä emmekä lähde täältä pois ilman pakottamista.

Miksi tuosta alueesta pidetään sitten niin kovasti kiinni?

Olen lukenut ajatuksen, että se on osa Kiinan kansallista puolustusta. Tarkoittaa sitä, että heidän ydinsukellusvenelaivaston tukikohta Hainanin saarella on yksi syy. Sieltä ei ole kovin turvallista reittiä Tyynelle Valtamerelle, joka luonnostaan toimii piilopaikkana eri valtioiden ydinsukellusveneille. Etelä-Kiinan meren hallinta muuttaa pelin täysin toisenlaiseksi.

Toinen ja päällepäin näkyvin syy on resurssit. Energia ja ravinto. Alueella on valtavat ekologiset resurssit, kolmannes maailman merien biodiversiteettistä sijaitsee tuolla alueella. Ja kalaa on mukava syödä.

Kolmas syy voisi olla yksi voimapolitiikan totuuksista; "se joka hallitsee meriä, hallitsee maailmaa". Noh.. Kiina ei pysty haastamaan Yhdysvaltojen laivastoa vielä vuosikymmeniin, mutta yli puolet maailman merirahdista kulkee kyseisen meren läpi. Tuon meren hallinta on oikotie lähes koko maailman hallintaan.

Neljäs on myöskin yksi voima- tai paremminkin geopolitiikan totuuksista. Sotilaallinen tyhjiö täytetään jossain vaiheessa jonkin toimesta. Meren reunavaltiot eivät ole pystyneet ottamaan merta hallintaansa ja Kiina käyttää tämän hyödykseen. Ainoa joka siihen olisi pystynyt on Yhdysvaltojen laivasto ja tästä syystä mm. Filippiinit houkuttelevat jenkkien laivastoa takaisin Subicin lahden laivastotukikohtaan. Samaan tukikohtaan josta heidät 24 vuotta sitten heittivät pois.

Brexitin jälkeen

Brexitin puolesta äänestettiin enemmän kuin EU:ssa pysymisen, vaikka nyt jälkeenpäin ainakin ulkomaan medioissa suurinta meteliä ovat puhuneet EU jäsenyyden kannattajat. Brittien sisäistä mediaa en ole erityisemmin seurannut, mutta käsittääkseni Brexitin voitto oli suuri järkytys kaikille.

Huono sanoa, etten ole kovin yllättynyt EU vastaisuuden voitosta, mutta en ole. Viitasin jo aikaisemmin brittien pitkään historiaan, joka on varmasti jättänyt kansalliseen tajuntaan merkkinsä. Siellä osataan olla brittejä.

David Cameron on uhkapeluri joka hävisi. Hän pelasi korttinsa väärin ja lähti ajamaan asiaa, jonka ei halunnut toteutuvan. Tai ainakaan tavalla, jolla se toteutui. Kuvittelisin hänen pyrkineen tilanteeseen, jossa britit olisivat sanoneen "haluamme kuulua EU:hun, mutta näillä ehdoilla". Näin ei käynyt.

Eropuheessaan Cameron muistaakseni mainitsi, että artikla 50:n käynnistäminen on nyt parlamentin käsissä. Tämä on kaiketi se takaportti, jonka hän jossain vaiheessa huomasi. Kansan tahto tulee toteutumaan myös sikäläisen parlamentarismin kautta.

Oma veikkaukseni on, että konservatiivipuolue käy sisäisen taistelun, jossa EU myönteinen siipi nousee voittajaksi. Tämän jälkeen lähdetään turvaamaan oma poliittinen pääoma, jonka jälkeen pidetään parlamenttivaalit. Ne ovat vaalit, joissa lopulta ratkaistaan miten brexitin kanssa lopulta käy.

Onko Ruotsi realisti ja Suomi idealisti?

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoi ettei Ruotsi ole etenemässä sotilasliittoon ja tämä on tulkittu Suomessa toppuutteluksi sotilasliitosta maittemme välille. En tiedä onko tämä suoraan tarkoitettu Suomelle, mutta se toppuuttelu Suomen ja Ruotsin välisestä sotilasliitosta on järkevää.

En näe mitään todellista hyötyä siinä, että Ruotsi ja Suomi solmisivat kahdenkeskisen sotilasliiton. Siitä ei olisi pitkään aikaan Suomelle mitään muuta kuin haittaa. Olemme taistelleen 700 vuotta Ruotsin sotia, enkä ymmärrä miksi meillä on halua palata tähän samaan.

Ruotsin sotilaallinen voima on tällä hetkellä minimaalinen. Sillä on sukellusveneitä, jotka olen kateellinen, mutta muuten Ruotsi on kaikin tasoin heikompi kuin Suomi. Mikäli Wikipedian luvut pitävät paikkansa, Ruotsissa on tällä hetkellä reservissä 12,000 henkilö. Suomessa 900,000, josta 230,000 on sodan ajan vahvuus.

Haaveilu jostakin suuresta Suomi-Ruotsi:n yhteisestä puolustusvoimasta on itsensä pettämistä. Sellaista ei ole olemassa, eikä sellaista ole tulossa. Jos kovaan tilanteeseen halutaan ylipäätänsä varautua, on siihen järkevää varautua kunnolla. Valita kumppaniksi joku josta on hyötyä, eikä joku joka lämmittää mieltä.

Voittoon puolustuksen tai hyökkäyksen kautta - EM2016

Vaikuttaa siltä, että jalkapallon EM-kisoissa on kahdenlaisia joukkueita tai siis kolmenlaisia, jos lasketaan mukaan myös epäonnistujat. Onnistuminen on mielestäni jakautunut joukkueille, joiden strategia on koko joukkueen puolustus tai sitten koko joukkueen hyökkäys.

Islanti on mielestäni maaliesimerkki joukkueesta, jonka koko idea perustuu tiiviiseen puolustukseen ja pisteiden hakemiseen joko tasapelien tai sitten yhden maalin tekemmiseen. Pääasia on kuitenkin se, ettei omissa soi kertaakaan. Tämä on luonnollisesti helpompi tapa menestyä, vaikka ei se mielestäni ole kovinkaan kaunista jalkapalloa. Italia on vienyt tämän aina taiteeksi asti ja tulee olemaan finaalijoukkue.

Toinen esimerkki on joukkue joiden koko ajatus pyörii hyökkäämisen ympärillä ja strategiana on tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Espanja tai vaikkapa Kroatia ovat joukkueita, jotka mielestäni ovat tämän ryhmän edustajia. Erittäin vaativa tapa pelata tällä tasolla, sillä hyvin organisoitu puolus pystyy lähes aina estämään kunnolliset maalipaikat.

Ranskan kisojen epäonnistujia ovat olleet joukkueet, jotka seilaavat jossain näiden kahden ääripään välimaastossa. Venäjällä, Belgialla tai vaikkapa Portugalilla on kaikilla heikkouksia, joita he eivät ole onnistuneet peittämään. Belgia ja Portugali ovat molemmat erittäin hyökkäysorientoituneita joukkueita, mutta ehkäpä taktinen osaaminen ei ole riittävää?



Yksi huomion arvoinen asia on joukkueet, joilla on yksi tai kaksi tähtipelaajaa. Ruotsi pyörii täysin Zlatanin ympärillä, eikä kykene ratkaisuihin jos Zlatan pelataan ulos. Portugali on hieman sama tarina ja jossain määrin myös Wales.

Haluaisin nähdä seuraavat ottelut:

Espanja - Saksa
Italia - Englanti
Kroatia - Belgia
Portugali - Puola

Brexit - entä sitten?

Mikäli Britannia päättää kansanäänestyksessä erota EU:sta, kertoo se mielestäni ennen kaikkea siitä, ettei EU ole onnistunut. Se ei tarkoita sitä, että EU olisi epäonnistunut, sillä sitä se mielestäni ei missään nimessä ole. Euroopan Unioni on saavuttanut ennen näkemättömän solidaarisuuden vanhalla mantereella, jossa historia on täynnä sotaa, kurjuutta veristä kilpailua. Kaiken tuon EU on onnistunut muokkaamaan sisäpoliittiseksi riitelyksi.

Me emme ole nähneet Euroopan suurten valtioiden välisiä sotia, eikä niitä taida aivan helpolla enää olla tulemassa. Vaikea kuvitella, että Ranska ja Saksa olisivat sodassa keskenään. Tämä on mielestäni merkittävin saavutus, jossa EU on onnistunut.

Se on lisäksi tuonut kokonaisen mantereen väestön tutuksi toisilleen tavalla, joka vielä ennen Euroopan yhdentymistä ei ollut mahdollista. Schengen alue on ongelmineen upea sopimus.

Suuressa mittakaavassa en usko, että Britannian ero Euroopan unionista on maailmanloppu. Maiden välisiä liittoja, unioneita ja sopimuksia on ollut ennenkin, eikä niiden päättyminen ole koskaan estänyt ihmisen ja talouden voittokulkua. Näin ei tule tapahtumaan tälläkään kertaa.

Tämän hetkinen tilanne tietysti tulee murenemaan ja se aiheuttaa ihmisille kurjuutta ja epävarmuutta, mutta 10 vuoden kuluttua tilanne on jo täysin toinen. Mitä se tulee olemaan, en osaa sanoa.

Iso-Britannia on aina ollut kanaalin verran erillään muista eurooppalaisista. He ovat ennen kaikkea englantilaisia, walesilaisia, skotteja joka tuo puskuria eurooppalaisuuden eteen. Me olemme suomalaisia ja sitten eurooppalaisia. Samoin kuin Itävaltalaiset, Saksalaiset tai vaikkapa virolaiset.

On muistettava, että Briteillä on aidosti ollut oma imperiumminsa, he ovat olleet maailman valtiaita, joten usko omaan selviytymiseen on vahva. Sillä se perustuu pitkään ja menestyksekkääseen historiaan, omilla jaloilla seisomiseen.

Ihminen on kekseliäs ja talous on elinvoimainen. Tapahtui mitä tahansa, niin tästäkin selvitään. Ehkä on jopa hyvä osoittaa Euroopan byrokraateille, että heidän pitää työskennellä kansalaisille, eikä EU koneistolle.

Luovuin Netflixistä

Irtisanoin Netflix palvelun pääasiassa kahdesta syystä, jotka ovat sisältö ja käyttöliittymä. Molemmat ovat toki suurempia kokonaisuuksia, mutta näihin ne kärjistyvät. Palvelu ei mielestäni ole kovin kallis, eikä se vaikuttanut päätökseeni. Joskin olen kyllä tyytyväinen siitä, että säästän vuodessa hieman yli sata euroa. Summa joka sinällään on jo kohtalainen kasa euron kolikoita.

En ole tyytyväinen Netflixin päätökseen siirtää tarjontaansa sarjojen suuntaan. Olen nauttinut pääasiassa elokuvista ja koen niiden tarjonnan olevan häkellyttävän pieni. Tiedossani on myös minkälainen ero sisällön määrässä on Suomen ja Yhdysvaltojen välillä, mikä ei myöskään innosta minua jatkamaan.

Käyttöliittymä on heikko. Katselukerrasta toiseen minulle tarjotaan ohjelmia jotka olen joko jo katsonut tai en halua niitä edes nähdä. Tämä saa minulle vaikutelman, että rajallinen valikoima on todellistakin rajallisempi. Kaipaan mahdollisuutta merkitä myös ne, joista en ole kiinnostunut. Puhumattakaan siitä, ettei niitä tarvitse merkinnän jälkeen enää tyrkyttää minulle.

Idea ja toteutus on mielestäni kohtuullisen ja hyvän välimaastossa. Tällä hetkellä en vain halua siitä enää maksaa. Tulen mainiosti toimeen ilmankin.

Selväsanainen varoitus ja syöttövuoro Kiinalle

Kiinan ja Yhdysvaltojen suhde tulee määrittelemään meidän elämäämme yhä enemmän seuraavien vuosikymmenien aikana. Tämä kisa alkoi jo vuosia sitten, mutta maratonia ei ratkaista ensimmäisten satojen metrien aikana.

Kiina on nouseva supervalta, jonka vuosituhansien historia on täynnä erilaisia dynastioita, jotka ovat kaikki olleet aikansa kehittyneimpiä valtoja. Tätä taustaa vasten katsottuna, viimeisten parin sadan vuoden jälkeenjääneisyys on vain pientä tilastoharhaa.

Yhdysvaltoja on usein verrattu Rooman imperiumiin, mutta mielestäni se on varsin vahvaa liioittelua. Rooman imperiumi kesti yli tuhat vuotta ja Yhdysvallat ovat olleet merkittävä valtio vasta joitakin satoja vuosia.

Menen liiankin syvälliseksi, sillä tarkoitukseni oli vain yksinkertaisesti nostaa esille erittäin mielenkiintoisen lausunnon, joka linjaa Yhdysvaltojen ja Kiinan suhdetta vielä pitkään.

“The United States will remain the most powerful military and main underwriter of security in the region for decades to come – and there should be no doubt about that.”

Kyseinen lausunto on Yhdysvaltojen puolustusministeri Ash Carterin suulla kerrottu valtion virallinen kanta. Sen on tarkoitus paaluttaa heidän vaikutusvalta Aasian tyynellä merellä. Selvennettynä se tarkoittaa, että se missä Kiinan vaikutusalue kasvaa, se vähenee Yhdysvaltojen vaikutusvallasta.

Tiettyyn rajaan asti tuollainen "tontinvaltaus ja rajakivien siirto" on mahdollista, mutta nyt Kiina on lähestymässä sitä rajaa, jota Yhdysvallat eivät enää hyväksy. Klassisen diplomatian mukaan huomautusta seuraa varoitus, varoitusta ultimaatumi ja lopulta tekoja. Yhdysvallat on nyt varoittanut hyvin selväsanaisesti, tavalla, jota ei voi tulkita väärin.

Pallo on Kiinan kulmassa.

Maailma tärähteli - Muhammad Ali

Maailman suurin nyrkkeilijä on poissa, eikä maailma ole enää samanlainen. Muuttuuko se paljon, tuskinpa, mutta vähän kuitenkin. Muhammad Ali muutti maailmaa tavalla johon yksikään toinen urheilija ei ole pystynyt. Hän sai ihmiset reagoimaan, ajattelemaan ja muuttamaan näkemyksiään.

Muhammad Ali halusi elää omana itsenään, eikä suostunut muottiin jonka oman aikansa yhteiskunta hänelle asetti. Hän rikkoi muotin ja vapautti ihmiset ilmaisemaan itseään ja ajatuksiaan paremmin kuin kukaan aikaisemmin.

Mies ei ollut runoilija, taiteilija tai suuri ajattelija titteliltään, mutta nyrkkeilyn raskaan sarjan kiistaton mestari oli kaikkea tuota. Hän tavoitti tavallisen ihmisen tavalla, johon kukaan muu ennen häntä ei ollut pystynyt ja tämä on todennäköisesti hänen suurin saavutuksensa. Ainoastaan urheilusivuja lukeva ei ajattele tasa-arvoa tai yksilönvapautta. Hän herää niihin vain kun niistä kirjoitetaan myös urheilusivuilla.

• I am the greatest! 
• I knew I had him in the first round
• The man who views the world at 50 the same as he did at 20 has wasted 30 years of his life
• Once we realize we are all members of humanity, we will want to compete in the spirit of love

Kesän ääniä

Kesä on alkanut jo monta viikkoa sitten ja tulin jo laskeneeksi, että sitä kestää vielä hieman yli kymmenen viikkoa. Aika inhorealistinen tapa katsoa maailmaa, mutta se liittyy enemmänkin omiin suunnitelmiini, joista ehkä myöhemmin lisää.

Linnut tuovat mukanaan aina jotain uutta, muutosta tai muistoja vanhasta. Alli on äänensä perustella minulle hyvin rakas lintu, sillä se huuto A-aalli tuo mieleeni lähestvän kesän. Meren ja tiedon siitä, että allit ovat vain läpikulkumatkalla.

Olen kuunnellut viime viikkoina lintuja. Satakieli on laulanut iltaisin ikkunani takana tavalla, joka saa ihmismielen kadottamaan todellisuuden. Heti ennen nukahtamista on kuin pieni matka sadun maailmaan. Satakieli on minulle uusi tuttavuus, mutta pidän siitä. Pidän suunnattomasti.

Pääskysiä on varmasti ollut Suomessa jo viikkoja, mutta minä huomasin ne vasta eilen ja nekin äänen perusteella. Avoimesta ikkunasta kuului taas pääskyn vihellys. On kesä.

Kinder Morgan Inc (KMI)

Kinder Morgan Inc on minulle suurin dollariosake, huolimatta heidän hirvittävän huonosta kurssikehityksestä. Jälkikäteen katsottuna olen toiminut sen kanssa typerästä, mutta viittaan aikaisempaan, että minulla on taipumus rakastua yhtiöön.

Olen kuitenkin nyt tajunnut tilanteen ja tehnyt päätöksen etten tule enää ostamaan lisää KMI:tä. En ainakaan ennen kuin sen suhteellinen osuus dollariosakkeista on pienentynyt. Nyt se on liian suuri. Viimeisin ostoni tuli jokin aika sen jälkeen kun Berkshire Hathaway ilmoitti ostaneensa yrityksestä pienen siivun. Olisin todennäköisesti painanut ostonappia ilmankin tätä ilmoitusta, mutta se toki vankisti päätöstäni.

Tämän hetkisista dollariomistuksistani haluaisin ostaa lisää Visa:ssa ja Pepsissä. Kumpikin on omalla tavallaan erinomaisia yrityksiä. Visa jatkaa tasaista kasvuaan ja Pepsi maksaa mukavasti osinkoja. KMI ei tällä hetkellä oikein kumpaakaan.

NHL Mestaruus 2016

Olen lyönyt kaverini kanssa vetoa siitä miten NHL playoff sarja tulee etenemään ja voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että olemme kumpikin äärimmäisen surkeita.

Paras veikkaukseni on ollut San Josen menestys, jonka ajattelin pääsevän konferenssifinaaleihin, joissa se myöskin pelaa. Tosin olin ajatellut sen häviävän Dallasille, jota ei tietenkään enää tule tapahtumaan. Dallas hävisi St. Louisin joukkueelle toisella kierroksella, joten se siitä.

Idän puolella olen ollut aivan totaalisen pihalla. Ajattelin, konferenssifinaalit pelataan Washingtonin ja Floridan kesken. Eikä näin tietenkään käynyt. Pittsburg voitti ja pelaa nyt Tampa Bayn joukkuetta vastaan, jonka en uskonut pääsevän edes toiselle kierrokselle.

Stanley Cup finaalissa tulee pelaamaan siis voittajat otteluista:

• St. Louis vs. San Jose
• Tampa Bay vs. Pittsburg. 

Minulla ei ole mitään hyvää käsitystä siitä mitkä joukkueet siellä pelaavat ja kuka sen lopulta voittaa. St. Louis Blues on vanhin NHL joukkue, joka ei ole koskaan voittanut mestaruutta. Heille sen kaiketi soisi, varsinkin kun Rams häipyi kaupungista Los Angelesiin. Rams pelaa siis NFL:ssä jenkkifutista.

Pittsburgia olen aikaisemmin kannattanut aika intohimoisesti, mutta jotenkin se ei vain jaksa enää innostaa. San Josesta tai Tampa Baysta minulle ei ole mitään todellista sanottavaa, joten ihan sama jos ne voittavat.

Olisi edes yksi.. (Euroviisut)

Suomen edustaja ei taaskaan päässyt Euroviisujen semifinaaleista jatkoon. Huolimatta siitä, että kaunis tyttö oli pukeutunut siniseksi angrybirds hahmoksi. Lauloi epävireisesti ja mielestäni hieman ilmeilikin kuin vihainen pikkulintu. Pisteet kuitenkin osallistummisesta ja hienosta lomareissusta, joka käsittääkseni on hänelle nyt alkanut.

Katkera en osaa olla, sillä suhtaudun Euroviisuihin hieman ylenkatsovalla huumorilla. Arvostan toki aidosti sitä, että tämä sotien runtelema manner yhdistyy kerran vuodessa noin valtavan tyhjänpäiväisen, mutta upean shown äärelle. Pidän Euroviisuista ja siitä mitä se edustaa. Rauhaa, rakkautta ja hauskanpitoa. Täydet 12 pistettä!

Mistä minä olen myös aidosti hieman ihmeissäni ja ehkäpä jopa pettynyt, on UMK:n taso. En minä sitäkään seurannut, mutta miten on mahdollista, että tämän mittavan formaatin kautta saadaan valittua edustajiksi aina vain häviäjiä? Eikö tästä maasta oikeasti löydy sellaista ammattilaista, joka olisi edes sen verran kartalla eurooppalaisesta musiikkiskenestä, että päästäisiin edes finaaliin?

To Russia with love

According to statistics from Blogger, my tiny little blog has been very popular across the eastern border in Russia. Close to 7% of my total views from Russia have happened in the past 30 days. 

Unfortunately my Russian skills are very limited, but I trust all my eastern readers are fluent with Finnish and English. Those are the two languages that I use here, so that's a safe bet.

What has sparked this sudden interest in my blog? I have no idea, as my previous posts have been rather general in mind. One post about Putin and his new national guard, but even I can't think it as very interesting. Curious topic of course.

My view on the great land across the border? 

I've been there once and this means, my knowledge is very sparse and mostly based on news and other media sources. Russia is one of the great nations in human history. Largest landmass in current history, but filled with open space. When comparing to the British Empire, it's only half in landmass and roughly one third of the population.

I've lived the cold war times, when the world was divided to two superpowers and after that, there was only one. In my view the modern Russia is extremely hungry to be considered as a superpower, maybe even so much that, the hunger has blinded the judgment. 

It is very true that the USA is very active with it's military, operating around the globe and protecting it's interests. But it's not actually occupying or trying to annex new land and call it New USA. Russia is doing that. 

Annexation of Crimea is very similar, what Nazi Germany did in Saar, Austria and Czechoslovakia. Of course I understand the importance of Sevastopol and the access to Black Sea, for the Russian Navy, but this can't be acceptable reason to invade a neighboring country. 

 I'm worried about the direction where Russia is going. These must be the best years for the common Russian, but nothing good has ever been gained from isolation. This is what I would be worried about if I had a Russian passport.