perjantai 20. tammikuuta 2012

Costa Concordian viimeiset manooverit

Tämä video ei ole virallinen tallenne, eikä siksi ole täysin varmaa, että näin todella tapahtui. Olen kuitenkin kohtuullisen luottavainen sen suhteen, sillä se on julkaistu myös yhdellä netin suosituimmista meriliikenteeseen erikoistuneista sivustoista.

Reconstruction of the Costa Concordia Tragedy, Narration by John Konrad from gCaptain.com on Vimeo.


Merkillepantavaa on, että alkuperäinen ongelma on aivan liian suuri nopeus. Costa Concordia lähestyi saarta n. 15 solmun (28 km/h) nopeudella, eikä kapteeni havainnut ajautuneensa liian lähelle saarta. Hämmentävää, että aluksen lähestymisessä ei ilmeisesti ole käytetty apuna tutkaa, eikä edes karttaplotteria. Niistä etäisyydet olisivat olleet selvästi havaittavissa.

Laivan käännös alkaa aivan liian myöhään, eikä ole riittävän voimakas. Alus osuu paapuurin puoleinen perä edellä rantakiveen ja menettää eteenpäin työntävän voiman. En yllättyisi vaikka potkuri olisi täysin säpäleinä, sillä osuman jälkeen alus kadottaa nopeutensa todella nopeasti. Lisäksi lopullisessa rantautumisessa alusta ohjaillaan yksinomaan keulapotkureilla, päämoottoreista ei ole havaittavaa apua.

Ei kommentteja: