On helppo jatkaa eilistä keskustelua taiteesta ja taiteen rajoista. Tsekissä on noussut Euroopan yli kantanut kohu taiteesta ja stereotypioista. Tsekkiläinen taiteilija David Cerny on tehnyt installaation, jossa pyydetään Euroopan nauravan itselleen ja omille stereotypioilleen. Aika paljon pyydetty jos minulta kysytään.
Olen kuitenkin pikkuhiljaa kallistumassa sille suunnalle, että taide on käsitteenä kärsinyt vakavaa inflaatiota jo pidemmän aikaa. Onko pronssiin valetut nakkipaketit taidetta, vai pelkkää energian ja hyvän ajan tuhlausta? Yksi hyvin maanläheinen näkökulma on se, että maksetaanko niistä nakkipaketeista riihikuivaa rahaa. Elättääkö taiteilija itsensä omalla tuotannollaan vai pitääkö yhteiskunnan myöntää siihen tukea. Faktahan on se, että koko maailmansivun ajan taiteilija on tehnyt taiteellaan valuuttaa henkensä pitimiksi. Sixtuksen kappeli oli komissio itseltään Paavilta ja Michelangelo tienasi sillä leipää ja suolaa useamman vuoden.
Myönnän avoimesti, että tuo on hyvin kylmä ja laskelmoiva tapa katsoa taidetta, mutta voiko se olla täysin väärä? Välillä väistämättä tuntuu siltä, että suuri osa ns. ajatustaiteilijoista kusee yhteiskuntaa silmään nostamalla tukea juuri näille pronssiin valetuille nakkipaketeille.
Yhteiskunnan myöntämä tuki on mahdollistanut taiteen käsitteen laajentamisen ja luonut erilaisia taiteen auktoriteetteja. Ihmisiä, joilla on ammattitaitoa määrittää mikä on yhteiskunnallisesti tärkeää taidetta. Teos, jota enemmistö kansalaisista ei ymmärrä taiteeksi, on väistämättä asettanut itsensä jalustalle ja kysyy ääneen "Ettekö te ymmärrä taidetta?". Onko tämä demokratian hengen mukaista?
Ajatus- ja käsitetaide on hyvä esimerkki taiteesta, jossa itse teos ei ole objekti vaan subjekti. Siinä taide muodostuu yleisön reaktioista ja taiteen tekemisen prosessista. Vähän kuin muurarin työssä laastin lapioiminen ja valmiin muurin tuoma suoja, olisivat itse muuria oleellisempia. Henkilökohtaisesti suhtaudun tähän hieman kieroutuneesti, ymmärrän kyllä mikä siinä on jujuna. En kuitenkaan ole täysin valmis hyväksymään, että maailma voi oikeasti olla näin helppo. Ei pelkkä ihmisten reaktio tai tekemisen prosessi ole taidetta. Se kuulostaa enemmänkin oikotieltä todellisen tekemisen ohitse. Periaatteessa käsitetaiteen mukaan Israelin tämän hetkinen sotatoimi Gazassa on myös käsitetaidetta. Riittää kun riittävän korkea taiteen auktoriteetti selittää, että kyse on oikeasti taiteesta. Sehän herättää ihmisissä reaktioita, eikö totta?
Käsitetaiteen ongelma on juuri tuossa selittämisessä. Miten joku asia muodostuu todeksi pelkän selittämisen ansiosta? Se ei ole uskottavaa ja kieltämättä vaikuttaa vain oikotieltä apurahaluukulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti